Meillä kaikilla on varmasti kausia, kun arki painaa päälle ja tuntuu siltä, ettei riitä aika enää mihinkään niin sanotusti ylimääräiseen. Nyt syksyn tehdessä tuloaan huomaan, että se hetki on jälleen täällä. Töissä pitää kiirettä kesälomien jälkeen ja päivät tuntuvat olevan toinen toistaan pidempiä, vaikka samalla valon määrä vähenee kovaa vauhtia. Lisäksi neljän kuukauden ikäinen koiranpentu pitää huolen siitä, että vapaina hetkinäkin on taatusti jotain tekemistä (ihan oikeasti, tässähän pitäisi olla silmät selässä!)
Kiireen puskiessa päälle tulee aina hassusti ensimmäisenä nipistettyä lisää aikaa joko omien yöunien tai itselle tärkeiden asioiden kustannuksella. Tai niin minä yleensä olen tehnyt. Nyt kuitenkin päätin, että tällä kertaa tilanne saa luvan olla toinen. Olen viime aikoina löytänyt ryhmästä paljon inspiraatiota ja vaikka en välttämättä ehdikään antaa kalenteriharrastukselle ja muulle luovalle tekemiselle niin paljon aikaa kuin toivoisin, olen saanut paljon iloa muiden kuvista ja kirjoituksista. Olen nauttinut keskusteluista ihmisten kanssa ja ammentanut paljon hyvää mieltä tuosta yhteisöllisyydestä, joka ei katoa mihinkään, vaikka minä joskus olisinkin kiireisempi.
Olen koittanut löytää päiviini niitä pieniä hetkiä, jolloin keskityn ihan vain itseeni ja kalenteriini. Usein se on ollut lähinnä muutaman pienen merkinnän kirjoittamista tai lukutrackerin ruutujen värittämistä, mutta tuntunut silti tosi tärkeältä. Ne ovat sellaisia pieniä muistutuksia siitä, miten tärkeää on pitää kiinni itselleen merkityksillistä asioista, vaikka joskus arki koittaakin päättää toisin. Silloin sitä arkeakin jaksaa taas vähän paremmin, kun ei anna itsensä ihan kokonaan hukkua kiireeseen ja jatkuvaan hälinään.
Aiempiin kiirekausiin verrattuna olen siis nyt yrittänyt opetella pysähtymään. Välillä täytyy muistuttaa itseään (tai joku muu muistuttaa) hengittämään. Koenkin vahvasti, että ryhmässä ja sen meiningeissä mukana pysyminen on minulle eräänlaista hengittämistä. Siellä ja askartelun parissa vietetyt hetket, olivat ne välillä miten ohimeneviä tahansa, ovat iso osa minua ja sen osan haluan myös säilyttää kaikkina vuoden päivinä.
On tälläkin kolikolla sitä paitsi se positiivinen kääntöpuolikin. Kiireestä huolimatta rakastan syksyä ja olen usein luovimmillani juuri syksyisin, puhumattakaan siitä, että pian taas pääsee käpertymään lämpimiin villapaitoihin ja nauttimaan pimenevistä illoista kynttilänvalossa.
Lempeyttä ja pysähtymistä kaikkien arkeen,
Carita
