Searching for "halloween"

Kalenteriminää etsimässä

Hei! Olen Satu ja kalentereiden parissa värkkäillyt aktiivisesti kohta vuoden. Ensi kosketuksen sain tyttären kautta kun hän kertoi bujoilusta. Useampana iltana levitimme värikynät ja vihot keittiönpöydälle ja bujoilimme. Tytär huomattavasti rennommalla otteella kuin minä! Muutaman kuukauden ajan piirsin pohjia ja täyttelinkin, kunnes totesin bullet journalin hieman liian työlääksi.

Samoihin aikoihin löysin Kalenterimanian blogin ja Facebook-ryhmän. Suorastaan ahmin juttuja kalentereista ja viikkoaukeamista ihastellen toinen toistaan kauniimpia ryhmäläisten sivuja. Hetken mielijohteesta tilasin Heidin Korttipajalta Classic-kokoisen Happy Plannerin ja homma lähti rullaamaan. Tulostin tykitti ilmaiskittejä solkenaan ja kalenteri alkoi täyttyä.

Syksyllä hankin vielä toisenkin kalenterin alennusmyynnistä, Ajaston Makerin, ja tuunailin näitä kahta kalenteria tuonne alkuvuoteen 2019 rinnakkain. Välillä aukeamia syntyi parikin illassa ja toisinaan väliin jäi tyhjiäkin viikkoja. Halloweenin aikaan innostuin piirtämään itse die cutseja ja siitä viikosta tulikin ehkä yksi onnistuneimmista aukeamista mitä Happy Planneriin tein.

Ammensin ideoita sekä ryhmästä, Youtubesta että Pinterestistä. Jossain vaiheessa vastaan tuli termit Art Journal, Traveler’s Notebook, Travel Journal sekä Junk Journal. Kaikkiin näihin piti syventyä ja ottaa selvää mistä näissä oikein on kyse. Osallistuin ensimmäiseen Art Journal -haasteeseen ja löysin uudestaan itsestäni sen luovan puolen, joka on uinunut muutaman kymmenen vuotta! Mikä ihana ja vapauttava tunne, että osaan vielä piirtää ja maalata!

Tämän heräämisen myötä palasin takaisin bujoilun maailmaan, mutta nyt ihan eri pohjalta. Ihan puhdasta bullet journaliahan tämä mun tekeminen ei taida olla, sillä yhdistän sivuilla lehdistä leikattuja kuvia, vesivärimaalauksia sekä päiväkirjamaista kerrontaa.

Nämä vihkotkin innostuin tekemään itse. Ajatuksena oli koota niistä Traveler’s Journal, mutta kannet ovat vielä etsinnässä. Haluaisin tehdä ne itse, joten tuotekehittelyä on tiedossa.

Hurjasti on muutenkin ideoita, ja joka päivä tulee vastaan jotain uutta mitä haluaisi kokeilla. Ryhmäläiset ovat huikean taitavaa porukkaa ja välillä oma rima nousee ihan pilviin, mutta olen jo oppinut olemaan hieman armollisempi itselleni. Huomasin, että kun antaa vain mennä rennolla otteella, niin usein tulee ihan mukavan näköistä jälkeäkin!

-Satu

Päiväkirjan kirjoittamisesta

Muistan ihailleeni tarhaikäisenä Tiimareissa ja kirjakaupoissa hienoja lukollisia päiväkirjoja. Ei mun elämässä mitään jännittävää silloin tapahtunut, mitä olisi tarvinnut alkaa kirjaamaan ylös, mutta jotenkin nuo kauniit kirjat vaan kiehtoivat. Lapsena koetun, ikuisuudelta tuntuneen haikailun jälkeen, sain lopulta syntymäpäivälahjaksi ensimmäisen päiväkirjani – ja ai että miten hienoa oli omistaa tuo ruusukantinen lukittava kirja!

En ole kirjoittanut päiväkirjaa vuosiin, sillä jo lapsena niihin kirjoittamisen ylläpitäminen tuntui mahdottomuudelta. Ne olivat vähän kuin Tamagotcheja, jotka vaan lopulta jätettiin kuolemaan jonnekin laatikon pohjalle, kun niiden hoitaminen alkoi kyllästyttää. Tämän takia allekirjoittaneen laatikoista löytyy yhä kymmeniä aloitettuja päiväkirjoja ja muutamia kuolleita Tamagotcheja – mukaanlukien tämä kuusivuotislahjaksi saamani päiväkirja, ja nelivuotiaana Ruotsinlaivalta kinuttu pinkki Tamagotchi.

Päiväkirjan sisältö on juurikin niin laadukasta, mitä voi olettaa ala-asteen aloittamista odottavalta Miljalta. Tai en oikeastaan tiedä millaisia oletuksia teillä on siitä, millainen kyseinen Milja on ollut, mutta tykkäsin kovasti kirjoittaa jo silloin. Oma päiväkirja oli loistava paikka kanavoida tuota kuusivuotiaan tajunnanvirtaa upeine harakanvarpaineen. Käsialani on yhä onnettoman surkea, mutta sentään pari askelta ollaan senkin kehittymisessä päästy eteenpäin.

En millään osaa kertoa, olenko päivännyt ensimmäisen upean ”laulun” tammikuun toiselle päivälle, vaiko kenties helmikuun puolelle. Vuosiluku 1999 sentään on melkein selkeä lukea, vaikka numerot ovatkin hieman erilaisia kuin mihin olen nykypäivänä tottunut. Voi olla myös täysin mahdollista, että olen päättänyt kirjoittaa päivämäärän peilin kautta. Mitään skenaariota ei voi laskea pois, kun kyseessä on ensimmäisen päiväkirjan käsiinsä saanut Milja.

Laulujen päärooleissa nähdään erilaisia eläimiä, joilla tuntuu olevan suurempiakin ongelmia olla ystäviä eri lajien kanssa, ja ne jostain syystä ”loikkivat” tai ”eksyvät” aina metsään. Kissan kaveriksi ei ole käynyt pupu, sillä pupu on kissan mielestä ollut ”liian iso.” En todellakaan tiedä millaisia jättiläiskaneja olen pienenä nähnyt, sillä jokainen tapaamani kissa on poikkeuksetta ollut tapaamiani kaneja isompi. Jostain syystä olen myös kokenut, että ”kotihin” on runollisempi tapa kirjoittaa sana ”kotiin” – tämän faktan on pakko olla tullut jostain lastenlaulusta tai -tarinasta, sillä vaikka puhun oudon formaalisesti myös Internetin ulkopuolella, on ”kotihin” vähän turhan absurdia kieltä jopa minulle.

Eläinten eksyessä jatkuvasti metsään tapaamaan toisia puhuvia olentoja, on runosuoneni sykkinyt myös upeiden tarinoiden myötä. Halloween on jo pienenä ollut lempipyhäni, minkä voi päätellä tästä upeasta taiteellisesta valinnasta, joka löytyy eläinlaulujen jälkeiseltä sivulta. Tässä vaiheessa olen myös jättänyt päivämäärien merkitsemisen pois, mutta tiedän etten ole pitänyt tätä(kään) päiväkirjaa muutamaa kuukautta pidempään elossa. Kuten niitä Tamagotchejakaan.

Pienten kirjainten oppiminen helpotti huomattavasti luetunymmärtämistä tarinoiden kannalta, mutta ne eläimet on tosiaan nyt jätetty sinne metsään pyörimään. Sen sijaan olen pitänyt sokeripaloja ilmeisen taitavina kävelijöinä, ja olen ollut hyvin perillä sokerin sulamistodennäköisyydestä vesiolosuhteissa. Dramaattinen juonenkäänne todella dramaattisen ja pitkän tarinan lopettamiseen, tiedän. En tiedä, onko ”yht’äkkiä’ vai ”kotihin” pahempi miljaismi, mutta voin ainakin hyvin lämmöllä todeta olleeni stereotypia itsestäni jo vuonna 1999.

Mikäli teillä on lapsia – lykätkää niille käsiin oma soma päiväkirja. Saatte varmasti hupia, mikäli lapsistanne löytyy vähänkään yhtä taiteellisia kirjailijasieluja, kuin kuusivuotias Milja on ollut. Voittaa aina jatkuvasti piipittävät Tamagotchit, jotka lapsesi varmasti jossain vaiheessa määrätietoisesti murhaa.

– Milja, pian 26-vuotias sellainen

p.s. upeita lapsuudenmuistoja pääsee kurkkaamaan myös AJ:n ja Inkan päiväkirjoista nimien linkkien takaa!