Searching for "Heidi Swapp"

Esittelyssä – StellaPapers (Traveler`s Notebook insertit)

Jokunen viikko sitten Kalenterimanian jäsen Katri-Merita otti minuun yhteyttä ja kyseli, saako tulevaisuudessa mainostaa oman uuden merkkinsä tuotteita ryhmässä ja vastasin, että tottahan toki. Katri-Merita oli aloittanut omien inserttien, eli kalenterisivujen, tekemisen StellaPapers-nimen alla. Alunperin oli ilmeisesti tarkoitus, että firmalle tulisi oma verkkokauppa, mutta tällä hetkellä tuotteita on myynnissä kaikille maanikoille tutussa ihanassa Se Hämeenpuiston Vihokaupassa. Vihkokauppa olikin StellaPapersille mitä mainion yhteistyökumppani, sillä se sijaitsee Tampereella. StellaPapersin tuotteet nimittäin suunnitellaan ja valmistetaan alusta loppuun asti Tampereen Tampellassa. Jos siis etsit kotimaista tuotetta ja haluat, että roposesi pysyvät nimenomaan Suomessa, niin StellaPapers on mitä mainion vaihtoehto.

Katri-Merita lähetti minulle kiitokseksi kaksi traveler’s notebookin standard-kokoista inserttiä. Postiluukustani kolahti standard weekly (wo2p eli viikko kahdella sivulla), sekä standard monthly tn (eli kuukausivihko heinäkuusta joulukuuhun, päivätty vuodelle 2018). Viikkovihkoa en ole vielä ottanut käyttöön, sillä aloitin juuri vähän aikaa sitten uuden kalenterivihkoni, mutta kuukausivihko on jo traveler’s notebookini välissä.

StellaPapersin tuotteet ovat kauniita, se on ensimmäinen asia mitä haluan niistä sanoa. Pidän tuotteiden ulkonäöstä, rauhallisuudesta ja seesteisyydestä. Tulen hyvälle tuulelle kun katson niitä. Fontti on kaunis ja tottakai on mahtavaa pitkästä aikaa lukea suomenkielisiä tekstejä. Kuukausivihon päivät alkavat meille luonnollisella tavalla maanantaista ja viikkovihko samoin. Tai jos tarkkoja ollaan, niin viikkovihkon ensimmäinen boxi on tyhjä. Siihen on helppo kirjata ylös esimerkiksi viikon tärkeimmät muistettavat asiat. Molemmissa vihoissa on mukana pistesivuja, pisteväli on 5 mm, joka tuntuu miellyttävän monia. Yleisilme on harmoninen. Sitten se paperi, ai että minä pidän siitä. Paperi on 4CC, 120g. 4CC tarkoittaa päällystämätöntä, sileäpintaista paperia. Se tuntuu hyvältä käteen ja pidän siitä, miten kynä liukuu sen pinnalla.

Insertit ovat nitomattomat, mikä on oikein hyvä ja ymmärrettävä pointti. Nitomattomuus laskee tuotteen hintaa ja nopeuttaa prosessia. Se mahdollistaa myös sen, että jos haluaa viikkovihkoonsa enemmän kuin viisi viikkoa, voi iskeä yhteen useamman vihon. Myös rengaskalentereiden insertit toimitetaan rei’ittämättöminä joten ne voi itse rei’ittää sopimaan mihin tahansa rengasväliin, näin ollen StellaPapersin insertit ovat mainio vaihtoehto esimerkiksi Heidi Swappiin ihastuneille, sillä kyseinen merkki ei ainakaan toistaiseksi ole myynyt inserttejä erikseen.

Kaiken kaikkiaan voisin sanoa, että StellaPapers on juuri sitä, mitä kaipasin Suomen markkinoille. Hyvä tuotevalikoima, laadukkaat tuotteet ja mikä tärkeintä: hyvä ja asiallinen asiakaspalvelu. Suosittelen lämpimästi.

 

P.S. Insertit vilahtavat myös tällä videollani

Inspiraationa Kalenterimafia – Nanna

Olen ollut valtavan innoissani tästä inspiroidu ylläpidosta -haasteesta siitä saakka, kun ”parit” arvottiin. Minun parikseni osui räiskyvä, tosi elämän unicorn, Milja. Minua ennen toisesta ylläpitäjästä ovat inspiroituneet PiiaAJ, Milja, Inka ja Mirppu.

Milja on jäänyt minulle hieman mystiseksi henkilöksi, josta tulee ensimmäisenä mieleen värit, kaikki loistava ja mieletön määrä glitteriä. Ihailen Miljan viikkoaukeamia ja sitä uskomatonta luovuutta ja rohkeutta niiden toteuttamisessa.

Alkuun suunnittelin tulostavani Miljan ihannoimien drag queen -artistien kuvia ja käyttäväni niitä full boksien tavoin viikkoaukeamalla. Suunnitelma kuitenkin kaatui, kun tulostimessa ei ollut riittävästi väriä. Oli siis keksittävä jotain muuta. Onneksi Milja on kertonut olevansa myös suuri Harry Potter -fani, ja tarravarastostani satuin löytämään HarrietWrightDesignsin Magic-mini kitin, jonka olin suunnitellut käyttäväni Potterin syntymäpäiväviikolla. Seuraavaksi ongelmaksi muodostui, kuinka saada viikkoaukeamasta Miljan näköinen. Minun oli kaivettava kaikki tarrani esille ja lähdettävä ideoimaan nollasta. Onneksi ihana Sini antoi minulle kesämiitissä kaksi Heidi Swappin Fresh Start – Playful -tarravihkon hologram tarra-arkkia, jotka vain huusivat minulle Miljan nimeä.

Laitoin aukeamalle kaikki kitissä olleet glitter-boksit ja vähän vielä lisääkin. Miljasta minulle tulee tarrojen suhteen mieleen more is more ja halusin aukeaman ehdottomasti olevan sitä. Hahmotarroiksi valikoitui TheCoffeeMonterzCOn emotit, jotka mielestäni sopivat tyylillisesti aukeamaan. Hologram-tarroja lätkin muutamiin kohtiin tsemppi-/voimasanoiksi. Ne vaihtavat hauskasti väriä valon kanssa, joten olihan tällaisen harakan pakko saada niitä aukeamalle.

Viikon aikana aukeama on muuttanut muotoaan ja saanut lisää sisältöä niin tekstien, tarrojen kuin teippien osalta. Yhtenä iltana tuunaustarpeita kaivaessani löysin Teippitarhalta joskus tilaamani täydellisen vihreän glitter-washin jota oli pakko tunkea aukeamalle. Toivottavasti olen saanut vangittua edes osan Miljan tyylistä lopputulokseen.