Perjantaipäiväkirja – Emmi

Heippa taas, päiväkirja! Edellinen päiväkirjakirjoitukseni olikin aikamoinen novelli. En voi väittää elämän ihan palanneen raiteilleen sen jälkeen, mutta päivät eivät näytä enää ihan niin epätoivoisilta.

Olen käynyt tasaisesti terapiassa parin viikon välein, ja otin myös vihdoinkin askeleet ADHD-tutkimuksiin pääsemiseksi. Selvitin ensimmäiset vaiheet jatkoon pääsemiseksi, mutta meidän sairaanhoitopiirissä on kokonaisen vuoden jono nepsytiimin hoitoon pääsemisessä, joten se homma tuntuu nyt vähän ikuisuusprojektilta. Päivien kulku vaihtelee epätoivoisten alamäkipäivien ja pirteiden onnen hetkien väliä. Mutta sellaista elämä on, ja nettona kuitenkin nautin olostani suurimman osan ajasta.

Tässä on tullut tehtyä syksyn mittaan vaikka mitä: Luettu paljon kirjoja (uutena rakkautena Aasiasta inspiraationsa saaneet YA-fantasiat!), käyty WoW-pelikillan porukan kanssa risteilyllä (tuli pää kipeäksi), otettu uusi tatuointi (Starfield-pelin inspiroimana) ja pidetty Halloween-juhlat (taas tuli pää kipeäksi).

Viime aikoina elämä on enimmäkseen kuitenkin pyörinyt täysin kahden asian ympärillä: Starfield-pelin pelaamisessa ja töissä. Kyllästyin työttömänä istuskeluun ja ”sen unelmien pelialatyöpaikan” odotteluun ja hain takaisin ns. alkuperäisille juurille ja kaupan kassalle. Olen nyt sitten vajaa puoli vuotta ollut kassatäteilemässä pienessä K-marketissa. Se on tosi kiva paikka, tykkään meidän kauppiaasta ja mun työkavereista, ainoa huono puoli siinä on tietysti aika pieni palkka ja työvuorot. On ollut jotenkin raskasta taas olla jaloillaan monen vuoden tietotyöläisyyden jälkeen, mutta toisaalta nautin tosi paljon siitä että saan tehdä aktiivista työtä jossa saa paljon hyötyliikuntaa!

Jos oot nähnyt mun viimeisimmän maanantaipostauksen, tiedät, että kalenteriharrastus ei ole ollut ihan ruusuilla tanssimista sekään. Elämän ylä- ja alamäet vaikuttavat myös luovaan tekemiseen. Yleensä erityisesti lokakuu Halloween-kuukautena on mun ehdoton tuunailusuosikki, mutta nyt ei töiden ja masentuneisuuden takia ole oikein ollut ”lusikoita” kauheasti kaikkeen luovaan. Olen kuitenkin oppinut tärkeää armollisuutta itseäni kohtaan, enkä ota enää stressiä jos en ole tarpeeksi hyvä tai tarpeeksi tuottelias, osaan tehdä tätä harrastusta itseäni varten ja nauttia tekemisestä silloin kun jaksamista löytyy.

Osallistuin ajan ja jaksamisen puitteissa lokakuussa oleviin luovuushaasteisiin, meillä Facebook-ryhmässä tein meille Journaltober-haasteen, ja löysin Instagramista ihanan ”piirtokuu”-haasteen, johon myös rustailin vähän. Molemmat jäivät kesken, mutta nautin askartelun parissa olemisesta ja se oli ehdottomasti tärkeintä!

Nyt on Spooktober taputeltu ja jouluihmiset voi päästää irti, eli ihanaa alkavaa talvea ja joulun odotusta kaikille. <3

– Emmi

Kalenterimatkani – Janita V.

Leuchtturm1917 Bullet journal -muistikirja saatu yhteistyössä Suomalaisen kirjakaupan kanssa

Hei ja oikein ihanaa torstai päivää kaikille. Tämän kertaisessa torstaihaaste-postaussarjassa pääsette lukemaan pohdintaa siitä, miten meidän ylläpidon plannerointityyli on vuosian aikana muuttunut.

Aivan ensimmäisistä kalentereistani ette valitettavasti saa kuvaa, koska en ole lainkaan varma ovatko ne enää tallessa varastossa. Muistan kuitenkin ensimmäisen kalenterini olleen Suosikin lukuvuosikalenteri, jonka kanssa yhteistä matkaa taittua peruskouluaikana muutama vuosi. Välillä käytössä oli myös Demi– ja Sooda -lukuvuosikalenteri. Muistan merkinneeni peruskouluaikoina kalenteriin lukujärjestykset, harrastukset ja syntymäpäivät. Muistikuvat kalenterin koristelusta ovat luokkakavereiden tekemät post-it laput, valokuvat ja lehtileikkeet. Koristelun pääpaino ei niinkään ollut viikkosivuissa vaan kalenterissa kokonaisuudessaan. Peruskoulun jälkeen olen käyttänyt paperista kalenteria enemmän ja vähemmän huonolla menestyksellä myös ammattikoulussa ollessani. Lopulta kalenterit jäivät vuosiksi, kunnes löysin puolisoni avulla Suomen kalenteriyhteisöt.

Kalenterimanian -Facebook ryhmän löysin maaliskuussa 2016, kun vaimoni innostui YouTube-videoiden kautta kalentereiden koristelusta. Tuohon aikaan ensimmäiseksi kalenterikseni valikoitui Vallilan -vuosikalenteri. Hatara muistikuva on, ettei kyseinen kalenteri kauaa ehtinyt palvella käytössäni, kun vaihdoin sen Personal Planneriin.

Vuosien aikana olen kokeillut lukuisia eri kalentereita ja myös hylännyt niistä yhtä monta. Käytössäni on ollut A5 kokoinen rengasplanner ja lukuisia personal kokoisia eri kansilla. Välillä olen hypännyt Traveler’s notebookin matkaan, kokeillut yhteiseloa useaan kertaan eri kokoisten Happy Plannereiden kanssa ja syöksynyt syvään päähän bullet journalin matkassa. Tietyt kalenterit ovat vuosien aikana olleet sellaisia, joiden pariin palaan hetken jotain muuta kokeiltuani. Nämä ovat olleet personal kokoinen rengasplanner, Happy Planner ja TN. Jokainen edellä mainittu kalenteri löytyy edelleen hyllystä ja osassa on sisällään valmiit tyhjät viikkosivut, jos halu palata iskee.

Viimeiset kolme vuotta yhtäjaksoisesti pääkalenterina on onnistuneesti palvellut Hobonichi weeks. Kalenteri on ensimmäinen laatuaan, jota en ole kertaakaan hylännyt tuona aikana, vaikka väliin on elämän yllättäessä jäänytkin tyhjiä viikkoja. Pääkalenterin rinnalla kulkeva memory planner puolestaan on vaihtunut tiuhaan vuosien aikana. Tällä hetkellä sitä toimittaa Hobonichi cousin avec, mutta ensivuodelle on tulossa Happy Planner mini. Olen yhtä aikaa pelokas ja innossani hypätessäni jälleen HP:n matkaan.

Millainen sinun kalenterimatkasi on ollut? Kuulisin siitä mielelläni postauksen kommenteissa.

Halauksin, Janita V.