Mainos Color A6 Luumu saatu Ajastolta.
Heipä hei, tänään on minun vuoroni paneutua ylläpidon tämänkertaiseen haastepostaussarjaan nimittäin pohdintaan siitä, miten oma plannerointityylini on tässä vuosien varrella muuttunut. Muiden postaukset tästä aiheesta löydät tämän linkin takaa.
Minulla ei valitettavasti ole tallessa ihan ensimmäisiä kalentereitani, sillä ne on tullut usean muuton seurauksena hävitettyä, samoin muutama epäonnistunut bullet journal kokeilu, mutta saamme pärjätä nyt ilman kuvia näiden osalta. Paperiset kalenterit ovat kuuluneet arkeeni peruskoulun yläasteelta alkaen. Muistan käyttäneeni mm. Demin ja Koululaisen kalentereita lukujärjestysten ja kokeiden merkkaamiseen, jonka lisäksi päivämerkintöihin löysivät tiensä ringettetreenit ja -pelit, salitreenit ja soittotunnit. Jo tässä vaiheessa muistan koristelleeni kynillä kalenterin sivuja, tehden pieniä doodlauksia ja väritellyt päiviä.
Lukiossa kalenterin merkitys kasvoi lisää koulutyön kasvaessa. Kalenterin sivuilta löytyi aikaisemmin mainittujen lisäksi myös erilaisia deadlineja ja muistettavia asioita. Tässä vaiheessa olen myös ruvennut tekemään viikonloppuisin töitä jäähallin kahviossa, ringettekoulua vetäen ja pelejä tuomaroiden, joten kaikkien kouluhommien ja harrastusten aikatauluttaminen ja suunnitteleminen on vaatinut toimivaa kalenteria. Lukiossa olin myös erittäin fanaattinen muistiinpanojeni kanssa. Käytin luentolehtiöitä ja saatoin kirjoittaa puhtaaksi muistiinpanoni useampaankin otteeseen ja koristelin niitä, luonnollisesti kaikkien tuntemat ohutkärkiset Stabilot olivat kovassa käytössä. Voisin melkein sanoa, että tämä on ollut jo selkeästi askel kalenterimaanikoksi.
Lukion jälkeen olen siirtynyt töihin pääsykokeiden epäonnistuessa ja välivuoteni on nyt venähtänyt yli 10 vuotiseksi uraksi saman yrityksen palkkalistoilla. Alkuun käytin pientä (A6 koko oli tähän verrattuna iso!) Ajaston kalenteria, pystypäivillä tietenkin, työvuorojen merkkaamiseen ja laskujen eräpäiviin ja muihin menoihin. Valmiilla kalenterilla meninkin usean vuoden, ennen kuin bongasin jostain netin syövereistä termin Bullet Journal. Muistan aloittaneeni jollain pocket-kokoisella muistikirjalla ensimmäistä bujoani, mutta se lensi aika nopeasti romukoppaan, sivut olivat blankot ja koko aivan liian pieni. Myös moni muu ”harjoituskappale” päätyi nopeasti pussin pohjalle, kun en ollut tyytyväinen omaan tekemiseeni. Googlettelin pitkään asiaa ja lopulta ensimmäinen ”kunnon” bujoni löytyi, kun ostin ensimmäisen pisteellisen muistikirjani: Leuchtturm1917. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi todella mielenkiintoista päästä selailemaan näitä koevedoksia, mutta sentään olen säilyttänyt 2019 vuodesta eteenpäin kaikki, joten nappasin teille jokaisesta edes yhden aukeaman.
Bujoilun myötä löysin myös tieni Kalenterimaniaan ja samalla avautui ihan uusi maailma erilaisten kalenterien ja tuunaustarvikkeiden suhteen. Bullet journalin ohella on tullut kokeiltua mm. personal kokoista rengasplanneria Carpe Diemin kansissa, mutta se jäi aika nopeasti kokeilun tasolle. Renkaissa minua kiinnostivat alkuun erittäin paljon valmiit viikkokitit, joita omistan muuten edelleen ihan luvattoman paljon, mutta tämä jäi aika nopeasti taka-alalle muutaman yrityksen jälkeen. Testasin valmiista inserteistä Ajaston Planner -inserttejä (joita ei valitettavasti enää ole markkinoilla) ja jo lopettaneen valmistajan pystypäivillä, viikko kahdelle aukeamalle jaettuna, olevia aukeamia. Jälkimmäisen kanssa olin paljon enemmän sinut, mutta jostain syystä renkaat eivät vain ole minua varten.
Hyppäsin myös hetkeksi Hobonichi Weeksin kelkkaan, mutta tämä(kin) kokeilu osoittautui varsin epäonnistuneeksi. Tässä vaiheessa valitsin muistikirjani paperin paksuuden ja kestävyyden perusteella, enkä voinut sietää tekstin kuultamista, eikä keltainen paperi värinäkään miellyttänyt. Vaakaleiska on myös tämän muodossa todettu itselleni toimimattomaksi, koristeleminen ei miellyttänyt omaa silmää ja oma Weeksini sisältää paljon enemän tyhjiä ja koristelemattomia aukeamia kuin mitä tuli lopulta käytettyä.
Olin siis todella pitkään henkeen ja vereen bujoilija, mutta alkaessani odottaa tytärtäni, rupesin pohtimaan valmista vaihtoehtoa, koska en yhtään osannut sanoa, millainen vauvavuosi meillä olisi tiedossa. Niinpä hyppäsin ensimmäistä kertaa (Weeks-kokeilun jälkeen) japanilaisten kalentereiden maailmaan ostaessani Jibun Techo B6 Slimin. Tätä kalenteria omalla tavallani rakastin, mutta alussa oli itselleni aivan liikaa turhia seurantoja ja projektisivuja, jotka jäivät minulta suurilta osin käyttämättä. Valmiin kalenterin myötä olen myös innostunut paljon enemmän käyttämään tarroja ja teippejä verrattuna bujoiluuni. Pystypäiviä rakastan ja niiden kanssa hahmotan viikkoni huomattavasti paremmin kuin vaakaleiskasta.
Tänä vuonna minulla on ollut käytössä Hobonichi A6 Planner (ihanan Emmimme inspiroimana) ja Midori A6 Datebook. Olen jo useassa postauksessa tänä vuonna Midoristani maininnut vaakasivujen ja minun ongelman, joten en siitä pahemmin enää mainitse. Tässä kalenterissa huonona puolena oli myös se, että viikko katkeaa keskeltä kuun vaihtuessa, mitä en voi sietää laisinkaan. Minun on todella hankala hahmottaa jotenkin viikkoa aina näillä sivuilla. Mutta tarvitsin Hobonichini rinnalle viikot sisältävän kalenterin ja olen päättänyt, että tällä mennään. Hyvin olenkin ”pärjännyt”, vaikka kalenteri ei muuten ole minua miellyttänyt.
Hobonichin päiväsivujen myötä olen taas saanut harjoitella tarrojen kanssa leikkimistä uudelta kantilta, mikä on ollut myös ihanan rentouttavaa. Löysin nopeasti oman tyylini koristella sivut ja olen ollut niihin oikeasti suuremmilta osin tyytyväinen. Tämä olisi varmaan lähellä unelmieni kalenteria, mikäli A6 versiosta löytyisi isosiskonsa Cousinin tavoin viikkoaukeama pystypäivillä. Ja tätä nykyä rakastan Tomoe River paperia, sen tuntumaa täytekynällä kirjoittaessa ja jopa tekstin kuultamista, paperin ihanaa kahinaa.
Huomasin tosin, että arjen kiireiden keskellä pelkkien päiväsivujen pakonomainen täyttäminen ei koko vuotta ole toiminut, vaikka kuinka niin olisin halunnut. Minulla pysyi todella pitkään päivittäinen rytmi sivujen koristeluista ja täyttämisistä, kun sain luotua sen rutiiniksi. Kuitenkin väsymys, työkiireet ja pikkulapsiarki verottivat ja kalenteristani löytyy muutaman kuukauden verran tyhjiä sivuja. Vanha minä olisi yrittänyt väkisin nämä koristella, mutta tällä kertaa annoin itselleni luvan olla lempeä ja ne muistuttavat vain siitä hetkestä, kun oli vähän vaikeampaa. Olenkin nyt yli kuukauden käyttänyt näitä sivuja päivittäiseen journalointiin ja se on samalla vapauttanut minua hieman plannerointilukostani.
Ensi vuodelle minua odottaa kalentereita useampikin, eikä yhtäkään ole aiemmin tullut kokeiltua. Toivon totisesti näiden olevan askel lähemmäksi kohti kalenterirauhaa, jota en ole bullet journalin jälkeen saanut saavutettua. Mutta sen tiedän, että kalenterimatkallani on tullut kokeiltua useita asioita ja näiden ”virheiden” myötä olen askeleen lähempänä sitä täydellistä kalenterivalintaa, kun olen oppinut tuntemaan, mitä oikeasti kalenteriltani tarvitsen. Elämäntilanteet muuttuvat ja niin on kalentereidemmekin mukauduttava mukana.
