Yritysesittely – Askartelu- ja käsityötarvikkeet Käsitellen

Tänään esittelyvuorossa ihana Käsitellen puoti!

Käsitellen puoti ei olekaan mikään ihan tavallinen kauppa, sillä yritys toimii Facebookin ryhmässä, josta sen löytää nimellä Askartelu- ja käsityötarvikkeet Käsitellen. Yritystä pyörittää ihana Marika, joka on koko ikänsä harrastanut käsitöitä. Vuonna 2014 harrastuksesta syntyi ammatti, kun Marika perusti erilaisia askartelutarvikkeita myyvän Käsitellen puodin Facebookiin. Miksi juuri Facebookiin? Marikan sanoin: ”Mikseipä mennä sinne missä asiakkaatkin ovat”.

Vaikka toimitapa onkin hiukan poikkeava, on Käsitellen puodista nopeasti muodostunut asiakkaille viihtyisä yhteisö, jossa apuja ja vinkkejä jaetaan ahkerasti. Kuukausittain järjestetään myös askarteluhaaste, johon kuka tahansa saa ottaa osaa.

Tervemenoa ostoksille Käsitellen puotiin!

käsitellen

Kiiltokuvat

Tän postauksen lokeroiminen johonki kategoriaan tuntu vähän haastavalta, koska samassa paketissa on pikkusen nostalgiaa, vinkkiä, inspiraatiota ja omien fiilisten jakamista. Innostun monesti jutuista ihan ku pieni lapsi ja tässä tapauksessa se on jotenkin hupsua, koska lapsuuteenhan nää monen mielen vie. Uskon kuitenkin, että näille on myös ”modernissa maailmassa” paikkansa. Aiheena siis tietenkin kiiltokuvat!

Kiiltokuvathan juontaa juurensa jo tuonne 1800-luvun alun Saksaan, toki maailman muuttuessa on myös kiiltokuvat muuttunu. Mä tällaisena 90-luvun lapsena en oo elänyt sitä ”kiiltokuvien kulta-aikaa”, josta oma äiti (ja mummikin) ainakin välillä jaksaa höpöttää (voi, kun joskus saisi ne äidin vanhat värssyvihot haltuun…), puhun siis täysin omasta puolestani kun kiiltokuvista kerron. On mullakin lapsena ollut kirja, johon niitä on liimailtu: nyt kaduttaa, kun koittaa niitä siististi irrottaa uutta käyttöä varten!

Käytöstä puheen ollen, varsinkin näin kalenterimaanikkona oon välillä kohdannu kysymyksiä siitä voiko kiiltokuvia käyttää kalenterituunauksessa. No totta ihmeessä voi, ainakin jos multa kysytään! Mun ajatus on se, ettei kalenterituunauksessa oo oikeaa ja väärää vaan kaikki on suorastaan upeaa. Teet just niinku tykkäät! Vaikka nykyään onkin jo tosi ihania tarroja jotka miellyttää silmää niin kyllä kiiltokuvissa on jotain spesiaalia, mitä tarrat ei tarjoa. Monesti mä valitsen jonkun ihanan kiiltokuvan, jonka teeman ja värien pohjalta lähden aukeamaa rakentamaan. Joskus se saattaa olla pienemmässä osassa kokonaisuutta, mutta toisaalta on kiva antaa tilaa ja huomiota just sille kiiltokuvalle. Tässä on muutama esimerkki mun kiiltokuvailuista kalenterissa (peitin taskukalenterista mun yhteystiedot, siks valkoista).

Mun kiiltokuvakokoelmassa on ylivoimaisesti eniten eläinten kuvia, niin piirroskuvina ku aidomman näköisinäkin. Paljon löytyy myös enkeleitä, keijuja, lapsia, satuhahmoja, kukkia, Barbeja ja Muumeja. Varsinki Barbiet herättää paljon nostalgisia aww-tunteita, ne on ollu jotain niin tärkeetä itselle joskus. Ja onhan noi nyt söpöjä!

On ollu ilahduttavaa huomata, että kiiltokuvia löytyy kaupoista enenevissä määrin. Pitkään on pyöriny semmoset samanlaiset, vähän ehkä kornit kuva-aiheet ja ne muutamat arkit jotka jossain kaupan nurkassa alahyllyllä on ollu tarjolla on myös maksanu aika paljon. En tiiä onks se tää scrapbookkauksen ja muun käsillä tekemisen uus nousukausi vai mikä, mutta välillä yllätynkin ku törmään kiiltokuviin ruokakaupassakin. Ihana juttu! Oon saanu ihan helmiä juttuja myös Happy Mailien ja Pocket Lettereiden mukana.

Nää alla olevat ihanat eläimet, kukat ja muumit oon kotiuttanu viimeisen kuukauden aikana. Eilen tein löytöjä myös kirpputorilta! Pitäs varmaan hankkia semmonen vanhanajan kiiltokuva-albumi, hmm…