Kirjekuoren kulmaan raapustettuja puhelinnumeroita, hukkaan joutuvia post it -lappuja, tapaamisia, jotka unohtuvat tai tuplabookkauksia. Tätä mun elämä on ollut vuosia: tuskattuttavaa kaaosta. Taisin löytää Kalenterimanian jo viitisen vuotta sitten (vai neljä, onko sillä niin väliä?) ja sen myötä olen kokeillut lukemattomia erilaisia kalentereita. Traveler’s Notebookit eli TN:t, Mambin (Me and My Big Ideas), valmiskalenterit, palannut takaisin lippulappusotkuun ja aloittanut kierroksen alusta. Eli ihan käsittämätön määrä turhautumista, hukkaan heitettyä rahaa, eikä mistään silti ole ollut minulle apua. Rakastan listoja, taulukoita ja selkeyttä, vaikka itse olen yksi sekametelisoppa.
Kerta toisensa jälkeen lueskelin Bullet Journal -menetelmästä ja tilasin Ryder Carrolin kirjan. Aloitin siis ihan alusta: luin kirjan ja tein muistiinpanoja. Tilasin ensimmäisen Nuunani (tai oikeastaan kolme, koska en osannut päättää), hypistelin niitä ja lopulta uskalsin vetää ensimmäiset viivat valitsemaani vihkoon. Ensin tein orjallisesti Carrolin ohjeilla sisällysluetteloa ja avain -listan (key list). Käytännössä ne ovat minulle täysin turhat ja mieluummin merkkaan asioita sivuihin laitetuilla washiteipeillä, klemmareilla ja vastaavilla merkeillä. Yhdessä kohtaa jätin kuukausinäkymän pois kuun alusta, mutta se oli virhe. Onneksi se virhe oli helppo paikata seuraavalla kuulla. Future log on tärkeä, vaikka minulla suhteellisen vähän onkin pitkän ajan päähän sijoittuvia merkattavia menoja. Mutta sitten kun on, niin ne ovatkin todella tärkeitä. En todellakaan muista ensi kesänä, että Mersu pitää katsastaa heinäkuussa.
Bujon loistavuus on sen muokkautuvuudessa. Jokainen bujo näyttää tekijältään. Omani tärkeimpiä aukeamia on esimerkiksi listat ensi vuoden vasikoiden nimiehdotuksista. Lasten terapia-asiat ja “muista ostaa T:lle uudet kumisaappaat” kulkee mukana siinä missä ensi viikon hierojan ajankohta ja suunnitelmat miehen joululahjoista. Ensimmäisen oikean bujoni aloitin huhtikuussa. Olen kohta kuluttanut muistikirjan täyteen, joten tammikuusta on ihana aloittaa taas puhtaalta pöydältä uuteen muistikirjaan.
Tai miten määritellään puhdas, ensi vuoden bujon rakennetta aloin hahmotella jo elokuussa, ensimmäiset aukeamat tein syyskuussa ja tätä kirjottaessa tammikuun kk-aukeama on valmis ja osa viikkoaukeamista. Olen varma, että ensi vuoden vihkoon tulee vähemmän hutiaukeamia, kun ensimmäiseen, mutta takuulla tulen tekemään erilaisia turhia sivuja. Mutta se ei haittaa. Se on elämää. Oman bujoni koristelu menee laidasta laitaan, välillä hyvin minimalistista, välillä “parempi överit kun vajarit”, aina kulloisenkin fiiliksen mukaan. Siitä voisi kirjoittaa pitkästi, mutta se on tässä kohtaa sivuseikka.
Ihan yhdellä muistikirjalla en kuitenkaan pärjää. Bujo on turhan massiivinen käsilaukussa kannettavaksi, joten kukkarokalenterina kulkee personal-koon TN, jossa on kalenterivihko ja eräänlainen brain dump -vihko, mihin kirjaan muistiin asiat ja siirrän ne sitten kotona bujoon paikoilleen. Työkalenterina on äärimmäisen yksinkertaistettu bujo vihreässä Letussa (Leuchtturm1917). Se on lähinnä vain Lettuun tehty kalenteri parilla lista-aukeamalla. Lisäksi erikseen on luettujen ja kuunneltujen kirjojen vihko, koska iski yhtenä unettomana yönä askartelufiilis ja tuli mieleen sellainen tehdä. Uutena, hieman takavasemmalta mukaan hiipi keltaiseen Lettuun asettunut Muutos -valmennus, kurssimateriaalimuistiinpanot ja omat mietinnät.
Oma kokemukseni siis on, että jokaisen kannattaa ainakin kokeilla bujoilua. Siitä on niin helppo tehdä juuri omanlaisensa, ei tarvitse miettiä mistä löytää kalenterin vaakapäivillä tai jollain muulla tietyllä leiskalla. Sen kun tekee siitä sellaisen. Tai vaikka joka kuu erilaisen, niin minä muuten teen. On pari kolme lempileiskaa, mitä käytän useammin, mutta harvemmin kahta kuukautta peräkkäin. Lisäksi kokeilen hyvinkin ennakkoluulottomasti Pinterestistä tai muualta näkemiäni vaihtoehtoja. Mutta en kuitenkaan liikaa tuijota niitä superhienoja kuvia, koska niistä tulee turhia paineita, vaan rävellän omaan tyyliini. Joskus onnistuu ja joskus ei.
– Sini