Postauksen muistikirja saatu kaupallisessa yhteistyössä CupOfTherapyltä.
Jälleen koittaa uuden haastesarjan aika, ja tälläkertaa pitää inspiroitua kirjasta.
Koska varsinaisen kalenterini tuunaustapa ja -tyyli ovat vakiintuneet, ei perinteinen aukeama ollut tällä kertaa vaihtoehto. Siispä käännyin oitis CupOfTherapyn muistikirjani puoleen, jossa pidän #kmterapiatuokio-liveistä tuttua onnistumispäiväkirjaa.
Koska muistikirjani teema on mielenterveyteeni liittyvät asiat, tuntui valintani luonnollisemmalta kuin koskaan. Valitsin kirjakseni Alcottin teoksen Pikku naisia. Se on neljän sisaruksen kasvutarina, joka pitää sisällään iloja ja suruja – aivan kuten minun muistikirjani on minun kasvutarinani iloineen ja suruineen.
Olin jo valinnut englanninkielisen lainauksen kirjasta, kun aloin hahmotella lyikkärillä neljää tyttöhahmoa mekoissaan niittykummun päälle. Ja koko aukeaman mitalle, tottakai.
Kun olin tyytyväinen hahmotelmaan, jatkoin työtä vahvistamalla tyttöjen ääriviivat mustalla Pilot Maicalla.
Aivan viimeisenä halusin luoda työlle yksinkertaisen taustan, joten kaivoin naftaliinista vahaliidut. Tyttöjen figuurit saivat haalean violetin värin, kumpare vihreää ja taivaalle yritin luoda myrskyn tuntua, sekä ukonilmaa, jota ulommaisin oikealla oleva sisarus osoittaa.
Vaikka saatoin päässäni kuvitella hieman erilaisen toteutuksen, olen aukeamaan ja sen merkitykseen minulle todella tyytyväinen. En ole aikoihin vain tarttunut kynään ja piirtänyt ja sekin tuntui pitkästä aikaa erittäin kivalta.
Ylläpidon tämänhetkisen haastepostauksen teemana on voimasana, ja minä sain kunnian päättää tämän haastekierroksen. Sanakseni valikoitui rohkeus. Kun sitä minulle ehdotettiin, tuntui se hyvin sopivalta sanalta monestakin syystä.
Olen aina ollut innokas kokeilemaan uusia asioita. Tätä on kuitenkin varjostanut takaraivossa jatkuvasti kummitteleva ajatus siitä, etten ole tarpeeksi hyvä enkä kuitenkaan osaa. Pelkään siis epäonnistuvani jo ennen kuin olen edes aloittanut. Näin oli myös tämän postauksen kohdalla. Kun lähdin toteuttamaan aukeamaa journaling-käytössä olevaan Leuchtturm1917-muistikirjaani, en tiennyt ollenkaan mitä olen tekemässä. Se olikin ensimmäinen askel – olla riittävän rohkea hyppäämään tuntemattomaan ja toteuttamaan itseään sen kautta mikä tuntuu hyvältä, oli lopputulos mikä tahansa.
Halusin ottaa tähän postaukseen lähtökohdaksi jonkin uuden asian, jota vasta opettelen. Niinpä päätin aloittaa leimailulla ja musteilla. Kaiken uuden kanssa pitää uskaltaa aloittaa jostain. Minä vasta koitan hahmottaa leimaamisen tekniikkaa, musteiden käyttäytymistä ja sabluunoilla ja leimoilla toimimista. Edessä on siis varmasti monta yritystä ja erehdystä, mutta ajan kanssa se toivon mukaan kantaa hedelmää.
Uskaltamisen ja yrittämisen ohella, rohkeus merkitsee minulle myös rohkeutta olla oma itsensä kaikkine puolineen. Myös kaikki viat, kaikki ne luonteenpiirteet ja ulkoiset ominaisuudet, joihin en ole itsessäni tyytyväinen, ovat osa minua. Sitä olenkin yrittänyt vähitellen opetella – hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Käsillä tekemisessä se ehkä korostuu siinä, että tekee rohkeasti omaa juttuaan miettimättä mitä muut ajattelevat. Sillä ei pitäisi olla mitään väliä, onko lopputulos Instagram-kelpoinen vai ei. Pääasia nimittäin on, että itse saa jotain irti siitä tekemisen prosessista. Voisi kai siis sanoa, että epäonnistuminenkin on rohkeaa.
Halusin toteuttaa tämän haasteen päiväkirjaani, koska olen opetellut olemaan sinut omien ajatusteni kanssa. Sen lisäksi, että koristelen sivut etukäteen nätiksi, tärkeä osa prosessia on myös niille kirjoittaminen. Kun aloitin tämän muistikirjan täyttämisen, päätin, etten aio pelätä siihen kirjoittamista. Joskus haluaisi paeta omia ajatuksiaan sen sijaan, että pyrkisi kohtaamaan ne. Tämän kirjan tarkoitus onkin antaa minulle rohkeutta kohdata ne ajatukset, ikävimmätkin. Uskon, että sitä kautta pystyn oppimaan paljon itsestäni ja kenties myös kehittämään niitä osa-alueita omassa ajattelussani, jotka koen tällä hetkellä kompastuskiviksi.
Pyrkiessäni tekemään sivuista silmää miellyttävät, voin aina palata katselemaan täytettyjä sivuja ja nauttimaan siitä miltä ne näyttävät, oli tekstisisältö mitä tahansa. Itse tekstiä minun ei näin ollen olekaan pakko enää palata lukemaan, jos en halua. Näin koitan kerätä rohkeutta vuodattaa kaikki ikävätkin ajatukset paperille sen sijaan, että koittaisin itsepintaisesti vain työntää ne pois mielestäni. Se kun harvoin toimii. Kun ne ajatukset uskaltaa käsitellä, on helpompi taas keskittää energiansa johonkin mukavaan.
Tästäkään aukeamasta ei lopulta tullut ehkä ihan sellainen kuin olin mielessäni haaveillut. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä se on silti riittävän hyvä.
