Helou helou helou! Heinäkuu vetelee jo viimeisiään, mutta itselläni on ilokseni vielä kesälomaa jäljellä! Alkukesä sujui pitkälti töiden merkeissä, mutta mahtui elämään onneksi muutakin. Ystäviä, kahvitteluja, lapsen serkkujen synttäreitä, pihalla kasvien kasvun ihmettelyä ja kotiloiden kiroamista, Tampereen reissun, vesileikkejä, mökin rauhaa… Näin muutamia mainitakseni!
Kalenteri on pysynyt ihan kivasti ajan tasalla, vaikkei sen koristeluun olekaan käytetty intohimoisesti tolkuttomasti aikaa. Sen sijaan aikaa on kyllä uponnut artteiluun! Aiemmin *tässä postauksessa* kerroin piirrustusmaniasta jolla täytin nopeasti yhden pienen muistikirjan. Samanlaisen muistikirjan ostin myöhemmin myös toiselta risteilyltä itselleni tuliaiseksi, ja sitäkin on tullut täytettyä ahkerasti. Vakioiltarutiinini on nyt usein ollut istua joko vesivärien tai kynien kanssa sohvan nurkkaan, ja uppoutua sotkottelemaan samalla äänikirjaa kuunnellen.
Mökillä ollessamme oli kalenteri toki myös mukana, ja yhtenä iltana nautin hiljaisuudesta järvelle katsellen ja viikkoaukeamaa koristellen. Mukana oli vain muutama tarra-arkki kalenterin etutaskussa, ja pari hassua kynää – mutta aika kiva viikko syntyi silti!
Tälläisiä kesäkuulumisia kuuluu tänne, toivottavasti sinne ruutujen toisellekin puolelle kuuluu hyvää.
Alkuvuosi oli minulle aikamoista hiljaiseloa kalenteriharrastuksen osalta. Tein kyllä kalenteriini merkintöjä, mutta koristelut laahasivat monta viikkoa perässä ja koitin kiriä niitä kiinni satunnaisina hetkinä, kun löysin edes jonkinlaisen fiiliksen siihen. En kuitenkaan ollut kovin huolissani, sillä monta vuotta tämän harrastuksen parissa ovat opettaneet, että elämässä on erilaisia kausia, ja joskus inpsiraatio vain on hukassa. Uskalsin tälläkin kertaa luottaa siihen, että kyllä se sieltä taas tulee, ja niinhän siinä lopulta kävi.
Kevän vaihtuessa hiljalleen kohti kesää huomasin jälleen tarttuvani kalenteriin ja erityisesti kaikkiin tarvikkeisiini useammin kuin ennen. Tuntui siltä, että palo tekemiseen oli pikkuhiljaa palaamassa. En kuitenkaan innostunut mistään materiaaleista erityisen paljon tai keksinyt mitään mahtavia ideoita, joita olisin ehdottomasti halunnut päästä toteuttamaan.
Raskasta kevättä piti kuitenkin päästä purkamaan jotenkin ja tunsin voimakasta halua kirjoittaa pitkästä aikaa jotakin. Silloin muistin yhtäkkiä Aura Notebook Monochromeni olemassaolon. Olen joskus aikaa sitten valjastanut sen eräänlaiseen Writer’s Notebook -tyyppiseen käyttöön ja totesin, että mikä olisikaan sen parempi kohde purkaa kirjoitusvimmaani. Niinpä tartuin siihen ja aloin raapustaa runoja, joiden kautta purin tuntojani. Tuohon vanhaan tuttuun ”ystävään” palaaminen selkeästi herättää sisälläni jotain ja tunsin pitkästä aikaa oloni lähestulkoon luovaksi.
Tämän jälkeen minulle tuli sellainen olo, että haluaisin keksiä kalenteriini jotain uutta. En muista milloin viimeksi olen edes ostanut mitään tähän harrastukseen liittyvää, joten siitä tosiaan on aikaa. Kesäloman ja lomarahojen kunniaksi teinkin sitten pienen tilauksen Paperimuruun, josta mukaan tarttui ihania tarroja, muutama kiva washi ja pastellisävyiset Zebra Mildliner -kynät. Loppupeleissä aika pieniä juttuja, mutta voi miten innoissani olinkaan, kun minulla oli pitkästä aikaa oikeasti uutta materiaalia, jota hyödyntää kalenterissani. Tyylini on tietynlainen, joten en nytkään keksinyt pyörää uudestaan näiden uusien ostosten myötä, mutta koin silti, että kalenterini koki raikkaan tuulahduksen.
Bongasin vielä myöhemmin Kalenterimanian kirppikseltä ihania tyttötarroja, jotka eivät normaalisti kuulu minun perinteiseen tyyliini, mutta joista viehätyin. Tämän lisäksi meillä oli ihana tyttöporukan kokoontuminen Turussa, johon ylläpidon Suvi oli tuonut valtavan kasan itseltään käyttämättä jääneitä tuunaustarvikkeita. Oloni oli kuin karkkikaupassa, kun selasin valtavaa laatikollista leikekuvia. Kokosin niistä itselleni pienen pussukan kotiin viemisiksi.
En ole tässä ajassa vielä ehtinyt käyttää kaikkea haalimaani, mutta pelkästään kauniiden tarrojen ja leikekuvien katsominen tekee minut tällä hetkellä iloiseksi. Olen jo aikaa sitten päässyt eroon siitä ajatusmaailmasta, etten raaski käyttää jotain tiettyä tarviketta, enkä näin ollen maltakaan päästä odottamaan, että saan nuo kaikki kauniit asiat kalenterin sivuille. Osa niistä päätyy varmasti myös runojeni kuvitukseksi Auraankin, sillä rakastan kuvittaa kirjoittamaani näteillä tarroilla ja muilla kuvilla.
Tästä tuli nyt vähän materialistinen kirjoitus, mikä ei ole itselleni kovin tyypillistä. Olen kuitenkin tällä hetkellä suorastaan lapsekkaan onnellinen uusista tarvikkeistani ja totesinkin, että jos ne nyt olivat sitä, mitä tämän ihanan kesän lisäksi tarvitsin inspiraationi uudelleen herättämiseen, niin olkoon sitten niin.
