Kategoria: Maanantaimania

Ylläpidon terveiset

Rakas päiväkirja

Heippa ja syksyistä maanantaita kaikille! Mä ajattelin jakaa teille kuluneen kesän suurimman onnistumiseni, nimittäin päiväkirjan kirjoittamisen.

Kyselin ryhmässä miten muut on kirjoittaneet päiväkirjaa vai kirjoittavatko ollenkaan. Sain kannustusta ja toisaalta myös kerrottiin epäonnistumisistakin, mikä laski omaa rimaani huomattavasti. Ilahduttavinta oli kuitenkin kuulla, ettei päiväkirjojen kirjoittelu ole jäänyt unholaan, päin vastoin!

Oma kiinnostukseni päiväkirjan kirjoittamiseen lähti liikkeelle puhtaasti siitä, että tulin taitekohtaan elämässä. Olen tehnyt kuusi vuotta putkeen töitä, vaihtanut välillä vain alaa. Olen kamppaillut mielenterveyteni kanssa ja vihdoin alkaakin tuntua, että olen saavuttamassa kunnollista tasapainoa elämässäni. Tämän kuun alusta jäin kesälomalle, enkä palaa töihin vähään aikaan. Olen matkalla äidiksi, ja minusta tuntui helpottavalta ja oikealta ratkaisulta alkaa kirjoittaa asioita kuluneista päivistäni ylös.

Valitsin päiväkirjakseni A5+-kokoisen Dingbatsin, joka on väriltään kauniin keltainen ja keskellä sen kantta on susi. En varsinaisesti ole susifani, mutta se symboloi itselleni tiettyjä piirteitä, joita pidän tärkeänä. Ja tietenkin metsää, joka on minulle erityisen tärkeä. Itse kirjoittamisessa pääsin parhaiten alkuun siten, että istuin alas ja tein yksinkertaisen viikkopohjan itselleni. Ensimmäinen aukeama kattaa kaksi ensimmäistä viikkoa päiväkirjastani, koska pitämällä päiväkohtaisen tilan pienenä laskin tietoisesti rimaa kirjoittamiselta. Pikkuhiljaa lisäsin kirjoitustilaa, ja sain rutiinin kirjoittamiselle syntymään. Seuraava rimanalennustaktiikkani on se, että teen maksimissaan kaksi viikkoa sivuja etukäteen valmiiksi. Uskaltauduin kertaalleen kokeilemaan dutch dooriksi kutsuttua taktiikkaa jossa leikkelin tietyn määrän sivuja pienemmiksi. Se oli hauskaa!

Koska pidän kiinni kahden viikon etukäteismaksimista, teen kaikenlaisia muitakin sivuja päiväkirjasisällön sekaan. Siispä käsissäni onkin löyhä bullet journal, mutta ilman varsinaista kalenteriosuutta. Olen sisällyttänyt päiväkirjaani kesän bucket listin (joka meni aivan reisille, en ole toteuttanut sieltä yhtään kohtaa), lista ostettavista asioista, fiilistelysivu jossa on lapseni ultraäänikuva, Eveliinan ryhmään postaamia intuitiivisen kirjoittamisen harjoituksia, mietteitä korttipakkojen korteista ja niin edelleen. Turhaa painetta en kuitenkaan ns. ylimääräisen sisällön tuottamisesta ota, sillä kirjoittamisen tulee olla pääprioriteetti tässä muistikirjassa.

Tämän postauksen tullessa julkiseksi on minulla menossa jo yhdeksäs kokonainen päiväkirjaviikko. Olen siitä hurjan ylpeä ja olen löytänyt kirjoittamiselle oman tilan jokaisesta päivästäni. Se helpottaa nukahtamistani, se helpottaa tyhjentämään varsin ruuhkaisen pään. Se auttaa huomaamaan mitkä asiat menevät jo oikeasti paremmin. Voin vain lämmöllä suositella päiväkirjailua ihan jokaiselle.

Maanantaiterkuin Surppa

Tuunailu kiireisen arjen keskellä

Usein olen kuullut lauseen “ihana bujo, mutta mulla ei kyllä riittäisi aikaa tehdä tollasta”. Tänään pureudun syvemmälle mun bullet journal -harrastukseen ja miten se onnistuu arjen kiireiden keskellä. 

Tänä vuonna mun elämässä on tapahtunut muutoksia, jotka on vaikuttanut mun vapaa-ajan määrään. Suomeksi sanottuna vapaa-aika on tosiaankin ollut kortilla. Kuitenkin edelleen olen istahtanut bujon äärelle ja täyttänyt sitä. Harrastukset ei oo jääny vaan pölyttymään nurkkaan, vaan aina on löytynyt sellaisia pieniä hetkiä tekemiselle. Miten ihmeessä se on onnistunut?

Mulle bujoilu on ihanaa omaa aikaa ja sellainen hiljainen rentoutumishetki. Voisin jopa, tietämättä oikeasti asiasta mitään, verrata sitä joogaan tai meditaatioon. Kun on tunti tai pari aikaa nappaan mun bujon ja tuunailutarvikkeet ja istahdan teekupin kanssa alas. Laitan taustalle joko musiikkia tai Youtubesta jonkun videon pyörimään (Välivinkki: tiesitkö, että Kalenterimanian Youtube -kanavalta löytyy vaikka kuinka paljon ihania kalenteriaiheisia videoita?). Teen viikkoaukeamia stressittömästi ja annan tuunaustarvikkeiden heilua, kun puuhailen bujon kanssa. 

Aikaisemmin stressasin enemmän siitä minkälaista jälkeä saan aikaiseksi ja miltä aukeamat näyttää. Nykyään keskityn enemmän siihen tekemiseen. Itsellehän tätä hommaa tehdään, eikä esimerkiksi Instagram -seuraajille. Tällaisen ajatuksen sisäistäminen on saanut ainakin itsellä valkoisen paperin kammoa selätettyä ja tartuttua aikaisempaa rennommin erilaisiin tuunailutarvikkeisiin. Kiireisen arjen keskellä ei todellakaan halua tehdä mitään mikä stressaisi vielä enemmän. Eli siitä omasta rentoumiskeinosta kannattaa ottaa kaikki irti hengähtämällä ja keskittymällä itse tekemiseen. Ei se määränpää, vaan matka -sanonta toimii hyvin siis bujoilussakin. Eikä pidä niin pelätä epäonnistumista, joskus aukeamasta tulee aivan järkyttävä, mutta joskus kun ottaa riskejä niin lopputulos onkin paljon hienompi kuin olisi osannut odottaa. 

Miten sitten saan sivuja täytettyä, kun mulla ei oo joka päivä aikaa istahtaa bujon äärelle? Teen kerralla pidempiä pätkiä ja enemmän aukeamia kerralla. Yleensä teen ainakin kaksi viikkoaukeamaa kerralla. Eli varaan kalenterista vaikka parin viikon välein vähän isomman palasen nimenomaan tuunailulle. 

Mä tuunailen myös paljon erään mun kalenterimanialaisen ystävän kanssa. Se on samalla myös meille yhteistä aikaa ja siinä vierähtää helposti monta tuntia höpisten kaikesta ja samala valmistuu viikkoaukeamia tuosta noin vain. 

Lopuksi haluan sanoa, että se on myös ok, että joskus ei vain ehdi. Aina ei oo aikaa tehdä tiettyjä juttuja ja ei välttämättä innostustaan. Kesät on aina mulle sellaista aikaa, että en tee niin paljon mun bujoa kuin talvella. Se on ihan ok. Joskus saa ollakin niitä tyhjiä viikkoja ja väliin jääneitä kuukausia. Se kertoo myös oman tarinansa. On ollut jotain muuta. 

-Taru