Searching for "throwback + kalenteriharrastuksen kulmakivet"

Kalenteriharrastuksen kulmakivet – Katja

Muutaman viikon ajan on jo osa ylläpidosta kertonut torstaisin omista tärkeistä asioista harrastukseen liittyen. Niin aineellisista kuin aineettomista. Onkin kiehtova kuulla miten paljon on eroa asioiden välillä mitä kukin kokee itselle välttämättömiksi tai tärkeiksi. Ne voivatkin olla yllättäen jotain ihan muuta mitä olit ehkä ajatellut.

Jos itse aloitan nyt niistä aineettomista asioista, joista ensimmäisenä sanon aika. Joskus töiden, muiden harrastusten ja sosiaalisen elämän keskeltä on ollut vaikea löytää energiaa kalenteriharrastukselle. Valitettavasti päivässä on aivan liian vähän hereillä olo tunteja kaikelle mitä haluaisin tehdä. Siksi olisikin tärkeä aikatauluttaa sitä aikaa myös tälle silloin, kuin elämä muuten on hetkistä. Sitä vartenhan se kalenteri on olemassa. Toisena sanon maniaperheen, kun vuonna 2017 sisko minut tähän ryhmään liitti en edes tajunnut miten merkityksellistä se oli. Muiden jäsenten vilpitön innostaminen ja tsemppaaminen onkin yksi Kalenterimanian parhaita puolia. Se antaa inspiraatiota ja virtaa jatkaa silloinkin, kun sitä ei muuten olisi.

Vaikka usein sanonkin että en ole välineurheilija, niin kyllä minultakin löytyy niitä juttuja, mitä ilman en haluaisi kalenteriani tehdä. Nämä on niitä mitä toisensa jälkeen ostan, kun edellinen loppuu. Minulle ei niinkään tarrat tai washit ole ollut tärkeitä missään vaiheessa harrastusta, vaikka niitä aika ajoin käytänkin viikko aukeamissa.

Ensimmäisenä näistä on muistilaput. Tarvitsen listoja, jotta saan asioita jäsenneltyä ja tehtyä. En kuitenkaan halua aina lisätä niitä kalenterin aukeamille, joten muistilaput on erittäin käteviä sitä varten. Minulla myös bullet journalini aukeamat monesti laahaavat myöhässä, joten kirjoitan valmiiksi lapuille ylös päivien tapahtumat.

Käytän paljon koristelussa papereita ja lehtileikkeitä, siksi liimat on tärkeät. Alla kuvassa kaksi luotto liimani. Liimakynä on Zigin ja kuivuessaan liimapinta muuttuu tarraksi. Kynä on ollut todella riittoisa. Liimapuikko on taas edullinen markettituote.

Olin ennen pelkästään Micron kynien käyttäjä, mutta olen löytänyt niille jos ei nyt syrjäytäjää, niin erittäin hyviä kavereita. Olen team ohutkärkiset tussit ja seuraavat kolme ovatkin minun ehdottomat lempikynäni: Zig mangaka 005, Pigma Micron 003 ja Winsor & Newton fineliner 0,1.

Seuraavana listallani onkin sitten pinsetit tarrojen asetteluun. Varsinkin sellaiset joita pitää puristaa, jotta tarra irtoaa. Tärisevät kädet ja pari kertaa valitettavaan aikaan tullut aivastus on tehnyt näistä korvaamattomat. Lisäksi minulla on aika pitkät kynnet, mitkä monesti vaikeuttaa tarran asettelua. Omani on jotkut halpisversiot kosmetiikkaosastolta ja ajavat asian mainiosti.

Yhtenä tärkeänä asiana pidän myös commonplace book vihkoani. Se onkin tämän hetken kalenterikombossani pisimpään mukanani kulkenut asia. Sinne on helppo lisätä muistilaput, sekavat mietteet, lainaukset ja alustavat luonnokset. No siis kaikki mitkä eivät vielä muodossaan kuulu kalenterin sivuille. Liimailen sinne monesti myös papereiden jämäpaloja ja hedelmistä tulleita tarroja.

Yksi myös pitkään kalenterini mukana kulkeva asia on pencil board eli kirjoitusalusta. Minulla kulkee oma jokaisessa kalenterissa. Olen tehnyt omani itse laminoimalla, mutta monesti bujoni välissä kulkee vain ohut pahvi. Näin on ohutpaperiseen kalenteriin helpompi kirjoittaa. Kalenterin välissä se myös kätevästi näyttää missä olen menossa. Bujossa se estää maaleja sotkemasta kalenteria muuten ja lisäksi siihen on helppo teipata sivu kiinni työskennellessä.

Voisin tietenkin lisätä listalle myös puuvärit, guassimaalit ja muita tämän hetken lempiasioitani tehdä bujoa. Ne on kuitenkin kovin vaihtelevia asioita. Joten lisään tähän ehkä vähän oudon asian, eli pumpulipuikot. Käytän niitä kuivana maalatessa imeäkseni ylimääräisen maalin tai veden paperilta ja kosteana ne poistavat väriä paperilta. Puuväreillä piirtäessä tasoitan ja pehmennän väripintaa.

Jotenkin tuntuu, että näitä asioita olisi vielä vaikka kuinka lisää, mutta tässä nyt tämän hetken tärkeimmät. Kuulisin mielelläni mitkä on sinun tämän hetken luottotuotteet?

Katja

Kalenteriharrastuksen kulmakivet – Janita V.

Hei ja ihanaa torstaita kaikille! Tämän kertaisessa torstaihaaste-postaussarjassa pääsette lukemaan meidän tärkeimmät kalenteriharrastuksemme kulmakivet. Vuosien varrelle mahtuu paljon kokeiluja, mutta tietyt perusjutut ovat säilyneet melkolailla samoina.

Ensimmäisenä listallani on kalenterit. Omalla kohdallani harrastuksen pääpaino on aina ollut kalentereiden tuunauksessa. Olen pallotellut eri kalenterimerkkien ja kokojen välillä. On ollut yhtä kalenteria ja taas kahta. Välillä kokeellisesti enemmänkin. Viime vuodet pääkalenterinani on onnistuneesti toiminut Hobonichi weeks ja sen kaverina personal kokoinen rengasplanner päiväkirjana.

Kalenteriakin tärkeämpänä pidän kuitenkin puhelinta. Käytän puhelinta paljon, ja kun sanon paljon – tarkoitan todella paljon. Tuunatessa selaan puhelimella inspiraatiota Instagramista tai Kalenterimanian ryhmästä. Taustalla soi poikkeuksetta musiikki tai puhelimen ruudulla pyörii jokin sarja. Musiikkia ilman en oikeastaan enää edes osaa tuunailla tai halua. Sen merkitys omassa elämässä on vain korostunut viime vuosien aikana. Usein myös taustalla soiva musiikki antaa vaikutteita värimaailmaan ja mahdollisesti päätyy koristeina kalenteriaukemalle.

Tästä pääsemmekin sulavasti koristeisiin. Tarrat ja washiteipit ovat aina olleet todella iso osa omaa kalenteriharrastustani. Alkuaikoina tärkeintä oli löytää kalenteri, jossa pystyi käyttämään mahdollisimman laajalti tarroja. Edelleen koristeet määrittävät paljon omaa kalenterin käyttöä, mutta nykyisin se on myös arjenhallinnan työväline.

Koristeiden lisäksi myös työvälineet ovat tärkeässä osassa kalenteria tuunatessa. Perfektionistiselle luonteelle sopivien kynien löytäminen on ollut yksi iso työmaa. Kiitän onnea poispyyhittävävien kynien olemassaolosta. Enää ei tarvitse repiä koko sivua irti, jos tekstin ulkonäkö ei miellytä silmää. Olen myös se hullu nainen, joka käyttää pinsettejä tarrojen alas paikalleen laskemiseen ja omistankin niitä parit erilaiset, vain kalenteria varten hankitut. Viimeisenä mainittakoon white-out eli korjausrolleri, jolla saa peitettyä kaiken häiritsevän piiloon tarrojen tieltä.  

Bisous, Janita V.