Moikka taas päiväkirja. Tai no. Siitä onkin ilmeisesti yli vuosi, kun olen viimeksi tätä päiväkirjaa kirjoittanut. Osuvaa sinänsä, kun fyysinenkin päiväkirja olisi saattanut jäädä samalla lailla hunningolle. Kerroin ensimmäisessä perjantaipäiväkirjassani matkastani AD/HD:n kanssa. Tällä kerralla voisin kertoa, mitä mulle kuuluu just nyt ja miten mulla sujuu.
Olen nyt palannut äitiyslomalta osa-aikaisesti työelämään. Nyt ainakin kesän loppuun asti nautin vielä neljä päivää viikossa lasten ja aviomiehen kanssa kotona olemisesta, ja toisaalta myös nautin kolme päivää viikossa töissä käymisestä. Työelämä tuntuu nyt todella hyvältä, raskaalta, mutta hyvältä. Tiedostan erittäin hyvin, että viisipäiväinen työviikko olisi minulle vielä tässä vaiheessa liian raskas. Huomaan, että työpäivien jälkeen energiat ovat matalalla ja siksi yritän pitää ”vapaa-ajan odotukset” sitäkin matalammalla. Käytän sitten yleensä ensimmäisen vapaapäivän tiskeihin, pyykkeihin ja yleisen siisteyden etsimiseen. Vastaavasti myös ”viimeinen vapaapäivä” kuluu osittain tulevan kolmen päivän valmisteluun; etsin valmiiksi kaikille puhtaat sukkaparit, vaatekerrat ja niin edelleen. Vapaa-ajalla meidän pieni perhe yleensä viettää aikaa kotona, lasten isovanhempien luona tai (no liian vähän) ystäviä nähden. Kevät on hiljalleen alkanut ilmoittaa tulostaan ja kuraleikit on kovinta huutoa tällä hetkellä. Meillä lähestyy kovaa kyytiä nyt myös kuopuksen 1-vuotissynttärit – itseasiassa ne ovat täsmälleen tällä päivämäärällä, kun tämä postaus tulee julkiseksi. Kamalaa!
Kalenteriharrastus on edelleen rakkain ja tärkein harrastukseni neulomisen ohella, ja pyrin käyttämään jokaisen inspiraation hippusen käsillä tekemiseen. Kalenteri, tarravihko ja kynärepertuaari kulkevat mukanani kaikkialle.
Summa summarum-Suma: Olen tyytyväinen. Ruuhkavuodet ovat joskus armottomia, mutta silti en vaihtaisi juuri mitään ainakaan entiseen verrattuna. Elämä on tosi jees haasteineenkin.
Suvi
