Olen aina ollut erityisen kiinnostunut keskiajasta, sen historiasta ja taruista – ja viime vuodet olen opiskellut mm. keskiaikaisia kirjoituksia ja niiden jäljentämistä. Lohikäärmeet ovat aina kiehtoneet ja vihdoin tartuin teemaan. Olen viime syksynä tehnyt lohariaiheisen altered bookin ja nyt siis tämä. Halusin tehdä aivan alusta alkaen kalenterin itse – ja siksipä siitä on valmiina vasta kolmen ekan kuukauden kalenterisivut (ja nyt on jo vuosi melko pitkällä), eikä sitomisesta tietoakaan. Voi myös olla, että se valmistuu vasta ensi vuonna, mutta tämä on siitä kiva projekti että se on ihan minun näköiseni ja juuri sellainen kuin sen haluan olevan. Saattaa käydä myös niin, että tästä ei tule koskaan lopulta valmista kalenteria vaan esim. ideapankki.

Kansien koko on 13 x 18 cm, sisäsivut pienemmät, noin 12 x 17 cm. Sen verran jo tässä huomioksi, että kalenteri rakentuu niin, että kuukauden ”otsikkona” on jonkinlainen lohikäärmeen kuva, joko itse tehty tai tulostettu, ja kuvasivun toisella puolella on kalenterisivu ja sen jälkeen tulee 3-5 päiväkirjasivua (kahvilla tai teellä värjättyjä, tai teepusseilla vuorattuja sivuja).

Tapani tehdä – minulle ominaista

Olen vuosia jo pitänyt jotain bujontyyppistä, joka on sekamelska trackereita ja päiväkirjaa. Ihan erikseen minulla on ns peruskalenteri, jota en juurikaan koristele. Vuosien saatossa olen tutustunut erilaisiin tekniikoihin, altered books-maailmaan jne ja sieltä olen löytänyt rohkeutta ruveta kokeilemaan erilaisia tekniikoita. Näiden kautta minulle on muodostunut tietty tyyli, joka toistuu tekemisissäni:

– Kerroksisuus. Rakastan pintoja ja tekstuureja. Ne näkyvät ja tuntuvat tekemisissäni
– Värit. Värien ei tarvitse olla kirkkaita, kunhan niitä on
Kierrätettävyys. Jos ostan jotain, niin sen pitää olla sellaista, jota voi käyttää monta kertaa (esim. printattavia kuvia – maksan kerran, mutta ne voi tulostaa sata kertaa).
– Jos et voi peittää virhettä, korosta sitä. Oppimisprosessi saa näkyä.
– Menneet aikakaudet. Keskiaika, viktoriaaninen aika, 1900-luvun alku, ne näkyvät jotenkin kaikessa – jos ei muussa niin väreissä.

Teen kokeillen, rohkeasti. Käytän paljon akvarellikyniä, tusseja, vesivärejä, tekstuuripastaa, teepusseja (joista myöhemmin), liimaa. Minulla on käytössä ideavihko, johon kirjaan aina kaikki ideat ylös, muuten ne unohtuu. Niitä sitten kokeilen tämän tästä. Tämä kalenteri, joka on syntymässä, on monen eri idean summa. Tekemäni altered booksit ovat myös eräänlaisia ideapankkeja, joihin kokeilen erityisesti tekniikoita ja kuten mainitsin, tästä kalenterista voikin tulla ideapankki eikä lopulta kalenteri ollenkaan!

Miten tämä syntyi – tekoprosessista, tekniikoista ja kuvista

Sitten itse asiaan. Ennen kuvaselityksiä pari asiaa: kalenterin koon mainitsin jo aiemmin. Sidon kalenterini koptisidoksella, sillä silloin se aukeaa täysin auki, eikä mikään osa kuvasta / kuvista jää piiloon. Jos sinua kiinnostaa koptisidos, esim. Lorrimarie Jenkinsin YouTube-kanavalla on hyvät ohjeet nimenomaan ”korttikoptisidokseen” (eli sellaiseen koptisidokseen, jossa sidotaan yksittäisiä sivuja, ei vihkonippuja). Hakusanaksi kannattaa laittaa Lorrimarie Jenkins coptic binding.

Kuvat 1-3. Kannet olen leikannut jostain ulkovalosarjan pahvirasiasta. Olen päällystänyt kansien ulkopuolet aurinkovärjätyllä kankaalla ja etukanteen olen liimannut tulostetun kuvan lohikäärmeen silmästä. Kansien sisäpuoliin olen liimannut tulostetut kuvat, jotta sisäpuoli pysyy siistin näköisenä. Kannet olisivat saaneet olla prässin alla pidempään, nyt ne ovat vähän vinot ja vinksallaan sinne tänne.

Kuva 4. Tässä esittäytyy tammikuun lohikäärme. Tästä kuvasta sain itse asiassa idean koko kalenteriin. Kuva syntyi mökillä piirrellessä. Aluksi tein kirjaimen ja sitten hoksasin, että tuohonhan voisi istahtaa lohikäärme. Tässä mokana on se, että kirjain ei ole T, niinkuin tammikuu, vaan H tai N. Mutta eipä se haittaa. Ko. kirjain on sellainen osa kalligrafiaa, jota olen opiskellut, mutta lohikäärme on ihan omasta päästä repäisty. Olen oppinut, että kannattaa piirtää hahmo nopeasti ja sitten vasta ruveta ”nysväämään”. Toteutus lyijykynällä ja puuväreillä. Liimana olen käyttänyt Mod Podgea alla ja päällä, se jättää hyvännäköisen läpinäkyvän kalvon kuivuessaan.

Kuva 5. Helmikuun lohikäärme. Tämä on myös itse piirretty. Akvarellikynät ja Pigma Micron-tussi (musta). Alkuperäinen kuva syntyi tylsässä työpalaverissa. Leikkasin kuvan, jäljensin sen kuultopaperille ja sitten vielä valopöydän avulla lopulliselle paperille.

Kuva 6. Tammikuun kalenterisivu. Käytettyjä, kuivattuja, avattuja ja tyhjennettyjä teepusseja, joihin kalenteripäivät tussilla. Tällä sivulla näyttäisi olevan yksi teepussi.

Kuva 7. Helmikuun kalenterisivu. Tässä on levitetty tekstuuripastaa ensin sabloonan avulla. Kun pasta on kuivunut ja sabloona poistettu, olen maalannut päälle Coliro – helmiäisvesiväreillä. Kalenterisivu on tavallisesta kopiopaperista, jota olen väritellyt akvarellipuuvärillä. Päiväykset Pigma Micron mustalla tussilla.

Kuva 8. Maaliskuun kalenterisivu. Sivu on värjätty punaisella Wennströmin vesivärillä. Paljon väriä ja vettä. Kun väri on vielä märkä, värin päälle elmukelmua (tai muuta talouskelmua), jota olen vähän rypistellyt värin päällä. Sitten annetaan kuivua. Kun työ on kuivunut, kelmu irrotetaan varovasti. Kalenteripäivät jälleen mustalla Pigma Micron tussilla.

Kuva 9. Käyttövalmiit teepussit eli kalenterisivut. Varsinkin Rooibos- ja Lipton-teepussit ovat kuivuessaan kauniita (kuvassa Rooibos). Esim. Pukkan yrttiteepussit eivät juurikaan värjäänny kuivuessaan. Myös kahvin suodatinpussit ovat hyviä, mutta tähän kalenteriin liian paksuja.

Tarvikelista, jota tähän mennessä olen tarvinnut:

– printtikuvia (netistä tilattu läjä lohikäärmeaiheisia kuvia, noin 5 euroa)
– kansipahvit (ulkovalosarjan suojalaatikosta)
– lyijykynä
– akvarellipuuvärejä (käytän Caran d´achen värejä)
– vesivärejä (kotimaisia Wennströmin värejä ja Coliro helmiäisvesivärejä)
– tekstuuripastaa (jostain askarteluliikkeestä ostettu sata vuotta sitten, etikettikin jo kulunut pois)
– sabloona (jonka voi myös tehdä itse)
– vanha kirjasto- tai pankkikortti pastan levittämiseen
– kelmua- teepusseja (Rooibos tai Lipton)
– sakset
– liimaa (mod podge kivan pinnan vuoksi, Erikeeperkin käy. Puikkoliima on liian hentoista)
– kopiopaperia
– ohut musta tussi (Pigma Micron minulla käytössä)

Tämä on luultavasti ikuisuusprojekti, mutta kiva sellainen, kun käytän mahdollisimman monta eri tekniikkaa erityisesti noissa kalenterisivuissa.

Kivaa kevättä kaikille!
– Ansku –

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *