Joulukuu ja sen myötä joulu on yksi kiireisimmistä sesongeista kaupan alalla ja se onkin nyt näkynyt kalenterointiarjessani normaalia vahvemmin. Olen ollut työpäivieni jälkeen niin väsynyt, ettei päiväkirjan tai kalenterin ääreen istuminen illalla lapsen mentyä nukkumaan ole ollut ensimmäisenä mielessä. Samaan aikaan olemme olleet flunssakierteessä, joka yhtä lailla on verottanut jaksamista kaiken suhteen.
Kynnys jatkaa tyhjän päivän, viikon tai jopa kuukauden jälkeen kasvaa kasvamistaan. Samaan aikaan sitä kaipaa julmetusti omaa aikaa ja inspiraation kipinää, mutta kammoaa menetettyjä päiviä, joita alkaa olla hankala kuroa kiinni. Tiedostan hyvin, ettei ole tarpeellista tehdä niin sanottua back planningia – olenhan sitä monesti ryhmässäkin toitottanut – mutta samalla haluan päästä eroon kalenterini tyhjyydestä, koristelemattomista sivuista ja muistutuksesta, että tässä kohtaa vuotta tilanne oli se, ettei kalenteriin tullut koskettua.
Armollisuutta ollaan harjoiteltu jo useita vuosia, ja siitä tullut mainittua jo muutamassa postauksessakin. Siitä huolimatta pieni ääni päässä ei halua päästää irti täydellisyyden tavoittelusta ja siitä, että voisi näyttää omia epäonnistumisiaan ja arjen kaaosta. Sosiaalisen median kapeita linssejä pitkin luodut epärealistiset tavoitteet painavat päälle ja lähes vaativat olemaan se kiillotettu kuva, jota muutkin näyttävät somessa olevansa.
Kierre on hankala katkaista, mutta toivon siinä onnistuvani yhä uudestaan ja uudestaan, mikäli on tarve. Omalla kohdallani en voi kuin kiittää mahdollisuutta olla osa Kalenterimanian ylläpitoa, sillä deadlinet ja ryhmässä pidettävät livet tuovat itselleni usein pakon tehdä jotain. Ja sen pakon kautta tulee väistämättä luotua jotain, rikottua väkisin se seinä, joka estää istuutumasta työpöydän ääreen tekemään sitä, mikä toimisi todellisuudessa myös lääkkeenä vallitsevalle olotilalle. Luovuus ei aina solju vapaana purona, vaan välillä se pitää väkisin kaivaa jostain syövereistä.
Ja nyt se toivottavasti on sieltä taas revitty toistaiseksi ylös.
– Laura, jonka pitää taas opetella pyytämään puolisolta pieniä hetkiä arjen keskellä luovuudelle