Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Vai onko sittenkään? Entä kannattaako hyvää odottaa? Ja mitäpä, jos jotakin asiaa on pohtinut enempi ja vähempi kuukausittain noin parisen vuotta? Voidaanko silloin puhua hyvin suunnitellusta? Allekirjoittaneen mielestä OI KYLLÄ!
Noin kaksi vuotta siinä nimittäin meni, kun pohdiskelin elämäni ensimmäisen Hobonichin ostoa. Ja tarkemmin sanottuna Hobonichi Weeksin.
Ensimmäisen kerran bongasin kyseisen kalenterin ei niinkään yllättäen Kalenterimanian Facebook-ryhmästä. Enää en tosin muista, kenelle kyseinen kaunokainen kuului, mutta voi pojat sehän oli menoa ensisilmäyksellä! Niin tai siis heti pari vuotta myöhemmin… *köh köh*
Luulin monet kerrat jo löytäneeni sen kuuluisan kalenterirauhan milloin minkäkin kalenterin kanssa. On ollut Ajaston Notea, Sita Salmisen kalenteria, bujokalenteri ja kävipä jopa Happy Plannerikin jossain vaiheessa roikkumassa lähes koskemattomana pöydälläni.
Aina luulin vihdoin saavuttaneeni tuon mystisen rauhan ja aina luulin löytäneeni minulle sen juuri täydellisen kalenterin. Jokin ei kuitenkaan ikinä aiemmin täsmännyt edellisten kalenterien kanssa. Milloin oli liian isoa, milloin täysin vääränlaiset kuukausinäkymät. A I N A jokin loppupeleissä mätti. Mutta…
Nyt, kahden vuoden epämääräisten haaveilujen, pohdintojen ja tuunailujen jälkeen voin rehellisesti käsi sydämellä sanoa löytäneeni vihdoinkin kalenterirauhan ja minulle Sen Oikean kalenterin. Voihan se olla hätäistä moista julistaa näin parin kuukauden käytön jälkeen, mutta sen kun tietää, niin sen vaan tietää.
Ei ole mitään, mitä Hobonichissa lähtisin muuttamaan. Ei yhtään mitään.
Kokonsa puolesta varsin näppärän kokoinen paketti niin tuunauksen kannalta kuin myös mukana kannettavuudenkin.
Monia erilaisia kansivaihtoehtoja ja entäpä sitten se suojakansien mahdollisuuksien maailma? Siitäkin kertonee innostuneisuuteni kyseistä kalenteria kohtaan, että otin itse neulan ja langan kauniiseen käteen ja askartelin täysin omalaatuiset kannet omalle Hobolle.
Nyt pohditte varmaan sitä hyvinkin ilmeistä kysymystä, eli kuinka meidän yhteiselo onkaan sujunut nämä ensimmäiset parisen kuukautta?
Ja vastaus on, että äärettömän hyvin.
Ihastun kalenteriini joka päivä vain enemmän ja enemmän ja voin sanoa, että tästä on alkanut lopun elämää kestävä yhteinen matka Hobonichi Weeksin vanavedessä.
Hetken haeskelin sitä omaa tapaa tuunata ja käyttää kalenteria, mutta nyt sekin alkaa olla jo melko vakiintunut juttu ja olen löytänyt juuri sen oman tyylini tehdä ja toimia.
On jotenkin aivan mahtavaa olla näin mielettömän täynnä inspiraatiota ja intoa miettiä ja ennen kaikkea tehdä mm. erilaisia teemoja kuukausille ja viikoille. Niin ja entäpä sitten se kalenterissa oleva muistiinpanotila? Jestas sentään, KERRANKIN minä jopa käytän niitä sivuja oikeasti johonkin!
Joten summa summarum – Kahden vuoden haaveilun jälkeen en kadu Hobonichi Weeksin hankintaa. Toki näin jälkikäteen olen miettinyt, että olisihan se vähempikin pohdintakin varmasti ollut riittävä, mutta eipähän ainakaan voi sanoa toimineensa hetken mielijohteesta.
Minun The Kalenterini on nyt löytynyt ja sen myötä kalenterirauhakin on viimein saavutettu ja siitä on kiittäminen ihanaakin ihanampia Kalenterimanialaisia <3 Koska ilman teitä en olisi tuskin koskaan löytänyt kyseistä kalenteria.
Joten kiitos ja kumarrus, terveisin onnellinen Hoboilija.
-Erja