Postauksessa näkyvät Metsän aika -kalenteri ja -tarrat on saatu yhteistyössä.
Oikein mukavaa loppiaista ja vuoden ensimmäistä maanantaita kaikille! Uusi vuosi tarkoittaa monelle meistä uutta kalenteria, omassa tapauksessani tällä kertaa kahta sellaista. Kurkataanpa siis, millaisella kombolla minä lähden vuoteen 2025.
Ensinnäkin mukanani pääsee kulkemaan itselleni jo entuudestaan tuttu, aina yhtä ihana Metsän aika -kalenteri. Tarkemman esittelyn kalenterista voi lukea täältä. Kalenteri on mielestäni ennen kaikkea yhdistelmä kauneutta ja käytännöllisyyttä. Sen ihanat metsäkuvitukset eivät seurakseen paljon muuta kaipaa, joten tässä kalenterissa koristelut tulevat todennäköisesti pysymään minulla aika minimissä. Ehkä vähän washiteippiä sinne tänne ja mahdollisesti jotain pientä lisäksi, mutta pääpaino tulee olemaan merkinnöissä ja informatiivisuudessa. Tämä tulee olemaan jossain määrin jopa haaste itselleni, sillä olen viime vuosina havainnut itselläni olevan jonkinlaista kammoa liikaa tyhjää tilaa kohtaan. Tämä onkin oiva tilaisuus nyt harjoitella sietämään hieman minimalistisempaa ulkoasua aukeamilla.
Nyt ollaan myös jännän äärellä, sillä Metsän aika -kalenterin lisäksi otan ensimmäistä kertaa käyttööni A6-kokoisen Take A Noten. Olen kalenteria aiemminkin ihastestellut ja se tuntui nyt sopivalta valinnalta vuoden 2025 kalenteriksi. Aluksi ehkä hieman haastetta ja päänvaivaa tuo kalenterin viikkonäkymä, joka jakautuu kahdelle aukeamalle. Pari aukeamaa varovasti jo koristelleena uskoisin kuitenkin, että vähitellen löydän oman tyylini tehdä tätäkin kalenteria.
Perus viikkokalenterin lisäksi olen ottanut käyttöön Take A Noten kuukausinäkymät. Future logia en kokenut tarvitsevani, joten tein siitä itselleni lukutrackerin. Kiitos vain ideasta Lauralle!
En ole yleensä kovin hyvä käyttämään kahta kalenteria yhtä aikaa, joten mielenkiinnolla odotan, miten nyt käy. Yleensä homma kaatuu siihen, ettei minulla ole aikaa ylläpitää kahta kalenteria. Nyt kuitenkin kummassakin on niin sanotusti vain välttämättömyydet, joten mitään suurta painetta en ainakaan nyt etukäteen asiasta koe tai suostu edes ottamaan. Aion mennä vähän fiilispohjalta ja katsoa, mihin suuntaan elo näiden kahden kalenterin kanssa kehittyy. Metsän Ajassa on minimaalisen koristelun vuoksi myös sen verran paljon tyhjää tilaa per päivä, että saatan jopa innostua kirjoittamaan jotain päiväkirjamaisempaa tekstiä. Mutta aika näyttää.
Kivaa alkanutta vuotta ja mukavia hetkiä uusien kalenterien kanssa!
-Carita