Ajaston kalenteri Color A5 saatu yhteistyönä.

Mitä kuuluu pitkästä aikaa perjantaipäiväkirja-postauksen muodossa? Viikko elelty uutta vuotta 2025 ja mietin vaan, että miten voi olla 2025, kun vastahan oli millenium! Viimeiset 10 vuotta ovat juosseet kilpaa.

Joulun väliviikko meni mukavasti lomaillessa lasten kanssa ja meillä oli hoitokoira joulun yli meitä ilahduttamassa. Uuden vuoden aaton aattona tuli vuosi lisää mittariin ja tänä vuonna täytänkin sitten pyöreitä! Vuosi aikaa suunnitella ja järkätä, mikäli haluan jonkinlaiset pirskeet pitää. Tai eihän se yleensä halusta ole kiinni vaan enemminkin siitä rahasta, kun suunnitelmat tuppaavat aina paisumaan, heh! Toki kalenteriharrastaja voisi tässä kohtaa valita yhden hillotuista vihkoistaan ja kirjata sinne suunnitelmia vuoden aikana, sekä budjettia. Niitä vihkoja piisaisi…

Kuudes? mafia vuosi alkaa Kalenterimaniassa. Tämä vuosi alkaa Ajaston yhteistyökalenterin kanssa ja Color A5 matka on lähtenyt hyvin käyntiin. Tammikuu on ajallaan tuunailtu, toivottavasti aika ja innostus kestävät keväällä kasvavasta työmäärästä huolimatta. Viime vuonna meiltä uupui kokonaan perheseinäkalenteri, mutta tänä vuonna seinällä koreilee äidiltä joululahjaksi saatu satokausikalenteri. Siinä on sopivasti tilaa neljälle perheenjäsenelle, plus kaksi saraketta lasten harrasuksille.

Kevät on siitä ihanaa aikaa, että koitan aina rauhoittaa kalenterin menojen suhteen. Loppuvuosi on aina täynnä menoa ja melskettä, lasten synttäreitä, kavereiden synttäreitä, teemajuhlia, pikkujouluja, pakettivaihtoja… joten pieni rauhoittuminen joulun jälkeen tekee ihan hyvää! Aloitin ennen joulua kaappien tyhjennyksen leluista ja pienistä lastenvaatteista ja kuvailin niitä nettikirpparille. Ajankohta on varsin hiljainen joten olohuonettamme koristaa kirpparitavaroiden lauma. Siinä on tarpeeksi tekemistä alkuvuodelle, että ne saa eteenpäin.

Toivottavasti vuosi on alkanut lempeästi ja kivoja juttuja on tiedossa kuluvana vuonna. Toivottavasti olet löytänyt kalenterirauhan ja tuunailu inspiraation. Toivottavasti myös uskallat kokeilla jotain uutta tyyliä tai tekniikkaa askartelun saralla ja venytät mukavuusalueesi rajoja antamalla mahdollisuuden uudelle luovuuden maailmassa! Ja muistakaamme, ei ole yhtä ja ainoaa tapaa toteuttaa, joten emme vertaa vaan inspiroidumme.

Luovaa vuotta kaikille! -Tia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *