Heipparallaa! Kirjoittelin taannoin kalenterikriisistäni ja siitä kuinka sitä ajattelin koettaa taklata. Nyt, pitkien pohdintojen ja lukuisten videoiden jälkeen on mun kalenteriostokset saapuneet. Lähdetään siis kurkkimaan millaisin eväin päätin lähteä vuoteen 2025.

Olen puhunut usein ryhmässäkin rakkaudestani Tomoe River paperiin, enkä taatusti ole ainoa paperilaadusta innostunut. Samaten olen tykästynyt japanilaisiin kalentereihin. Halusin testiin itselleni Stalogyn ruudullisen puolen vuoden muistikirjan. Ruudullisen tahdoin lähinnä siksi, että en yksinkertaisesti kykene kirjoittamaan suoraan blankoilla sivuilla, ja halusin vaihtelua pistesivuisiin. Koon puolesta päädyin B6-kokoon joka on kompakti kantaa mukana, mutta silti selkeästi kookkaampi kuin vaikkapa A6. Tämä lähinnä siksi ettei oma käsiala nykyään hyvällä tahdollakaan ole siistiä tai säntillisen kokoista, joten useimmiten kirjoitan joka toiselle riville. En siis ole pienimpien paperikokojen fani, ajatuksen tasolla muistettavien asioiden kokonaisuus olisi hyvä mahtua yhdelle sivulle- tai aukeamalle,  Ensialkuun ajatuksena oli Stalogya hankkiessa että muistikirja olisi bujo, eikä valmiskalenteria rinnalla olisikaan, mutta toisin kävi. 

Tuli plannereiden ennakkotilaukset, ensimmäiset unboxaukset ja huomasin muistelevani lämmöllä aikaa muutaman vuoden takaa jolloin käytössä oli Hobonichi Weeks, se oli mukavan kompakti, tykkään vaakapäivistä ja voin jo etukäteen myöntää olevani pohjien tekemisen suhteen patalaiska. Elämänhallinnan kannalta on siis hyvä olla valmiiksi päivätty viikkonäkymä valmiiksi.  Kurkin 2025 vuoden vaihtoehtoja ennen myynnin alkamista ja lopulta iskin silmäni sievään pistaasinvihreään. Tarkoitus oli tilata normaali weeks mutta epähuomiossa mukaan lähtikin mega weeks, jossa erona normaaliin on viikkoleiskojen jälkeisten ruudullisten muistiinpanosivujen määrä. Nyt pitääkin sitten kehitellä täytettä ns ylimääräisille sivuille, jotteivat ne vuoden päätteeksi ammota tyhjyyttään. Vaikka toisaalta onkin mukava ajatus että tarvittaessa saan kaiken tarpeellisen mahtumaan yksiin kansiin ainaisen kalenterista toiseen hyppimisen sijaan.

Joko teillä sormet syhyää päästä aloittamaan seuraavan vuoden planneri? Omat odottelevat vielä hetken varsinaista täytettä, mutta kynätestejä aloittelin jo hieman, jotta tiedän jollain tasolla mikä kynä toimii paperilla.

-Janita R.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *