Maalauspaperi ostettu Suomen Taidetarvike.

Uusi torstaihaaste ja uudet kujeet. ”Inspiroidutaan toisesta ylläpitäjästä” on teema ja parit arvottiin ennalta jokaiselle. Ennen kuin parit jaettiin, tiesin kenet haluaisin, vaikka meillä onkin iso joukko ihania ja inspiroivia tyyppejä ylläpidon riveissä. Olin kuitenkin jo inspiroitunut yhdestä ylläpitäjästä ja sain kuin sainkin hänet. Tänään inspiroidutaan siis Caritasta.

Ensimmäinen asia mitä minulle tulee mieleen Kalenterimaniasta ja Caritasta, on ihanat maalaukset. Toiseksi se ilo ja ylpeys, että peloista ja jännityksestä huolimatta hän aloitti maalaamisen ja on jatkanut sitä. Se on yksi monesta asiasta mikä minua inspiroi ja haluaisin myös itse saada järjestettyä enemmän aikaa aloittaakseni säännöllisen maalaamisen, jotta voisi kehittyä.

Caritasta tulee myös mieleen syksyn värit, jo pelkästään hiuksista, mutta muutenkin värit pukevat häntä. Ajattelin siis maalataan jotain syksyn sävyissä, mutta sitten näin Capun uusimman metsämaalauksen ja halusin myös maalata puita. Maaleina käytössäni on Puuilon halppis maalit, koska en tohdi vielä laittaa rahaa maaleihin kiinni, ennen kuin maalaaminen luonnistuu ja vakiintuu ja tiedän etteivät värit kuivu purkkeihinsa.

Tein ensin yhtenä iltana taustan ja hahmottelin puita. Käytin kahta keltaista ja mustaa taustassa. Toisena päivänä maalailin puut valmiiksi ja kolmantena lisäilin lehtiä ja sammalta. Kiireinen työviikko antoi iltaisin vain hetken hengähtää maalauksen parissa, joten tämä oli matka. En ole paljoakaan maalaillut, joten olen todella hidas.

Koko ajan oli tunne, että haluaisin lisätä jotakin ruskan sävyjä, koska näen ne väripaletissa Capua ajatellessani. Sitten näin sen, pienen siluetin mielessäni ja se oli siinä! Kuva odotti sen saapuvaksi maisemaan.

Kiitos haasteesta, tämä oli hauska. Täältä näet jo tulleet ja tulevat haastepostaukset tähän haasteeseen.
– Tia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *