Postauksen tuotteet on saatu Metsän aika -yhteistyössä.

Sain käsiini aivan ihanan Metsän aika -paketin, jonka tuotteet nyt esittelen teille tässä postauksessa. Paketista löytyi tietysti ensinnäkin Metsän aika -kalenteri vuosimallia 2025, ja siihen syvennymmekin eniten tässä esittelyssä. Kalenterin lisäksi paketissa oli pieni A6-kokoinen muistivihko, A5-kokoinen muistikirja ja kaksi arkkia metsäteemaisia, kalenteriin hyvin sopivia tarroja. Kaikki tuotteet on suunniteltu ja painettu Suomessa.

Muistikirjassa ja muistivihkossa on molemmissa blankot sivut ja niiden pinnoittamaton paperi on väriltään kermanvaaleaa. Muistikirjassa on tyhjien sivujen lisäksi upeita metsäaiheisia kuvituksia jokaisen vuodenajan mukaan. Olen jo ehtinyt testata muistikirjaa uusilla guassiväreilläni ja paperi tuntuu soveltuvan erinomaisesti ainakin maalaukseen. Pieni muistivihko on kätevän kokoinen mukaan kuljetettavaksi ja se mahtuu hyvin esimerkiksi Metsän aika -kalenterin takaosassa olevaan muovitaskuun. Se on siis erinomainen esimerkiksi lennokkaiden ajatusten ja muistiinpanojen kirjaamiseen. Muistikirja puolestaan innoittaa allekirjoittaneen jonkinlaisen taide- tai luontopäiväkirjaprojektin pariin!

Sitten sukelletaan itse kalenterin maailmaan. Tämän vuoden Metsän aika -kalenteri on aiempien tapaan täynnä kaunista suomalaista metsää ja luontoa aivan jo kannesta alkaen. Kalenteri on parikierresidottu ja vuoden 2025 kalenterin kierteet ovat väriltään kultaiset. Samaa kullan sävyä löytyy myös kannen folioinnista ja kalenterin välissä olevasta kirjanmerkkinauhasta. Kannet ovat materiaaliltaan paksua kartonkia ja niissä on soft touch -laminointi.

Kalenteri alkaa joulukuun lopusta 2024 ja jatkuu tammikuun ensimmäiselle viikolle vuoteen 2026. Kalenterin alusta löytyy vuosinäkymä koko vuodelle 2025 ja lopusta puolestaan samanlainen vuodelle 2026.

Jokainen kuukausi alkaa kauniilla vuodenaikaan sopivalla luontokuvalla ja kuukauteen sopivalla ajatelmalla. Ajatelmien lisäksi joissakin kuukausissa on jokin kyseiseen ajankohtaan sopiva pohdintaan kannustava kysymys tai muu vastaava. Esimerkiksi huhtikuussa pääsee pohtimaan, mitä kevät merkitsee minulle itselleni ja elokuussa puolestaan voi kirjoittaa itselleen muistin oman reseptin kyseiselle kuukaudelle.

Tämän vuoden kalenterista löytyvät uutuutena näppärät kuukausinäkymät. Kuukausinäkymässä vasemmalla sivulla on koko kuukausi nähtävissä yhdellä vilkaisulla. Päivien vieressä on pieni kirjoitustila, johon on helppo merkitä ylös tulevan kuun tärkeimmät menot. Viereiseltä sivulta löytyy muistiinpanosivu, johon voi kirjata ylös ajatuksia tulevalle kuulle.

Kalenterin viikkonäkymä on tuttuun tapaan vertikaalinen ja viikko jakautuu yhdelle aukeamalle. Sunnuntain vieressä on lisäsarake, johon on helppo merkitä ylös esimerkiksi to do -listaa tai näin kalenterimaanikon näkökulmasta se on myös kivaa lisätilaa koristeluille. Jokaisen viikon alalaidasta löytyy myös viivoja muistiinpanoja varten. Kauniiden luontokuvien lisäksi Metsän aika -kalenterille ominaisia ovat erilaiset luontoaiheiset ajatelmat ja aforismit ja niitä löytyykin myös viikkonäkymien alalaidoista.

Kalenterin lopusta löytyy muistiinpanosivu ja jo aiemmin mainittu kätevä muovitasku mukaan kannettaville jutuille. Värimaailmaltaan kalenteri on tänäkin vuonna luonnonläheinen ja miellyttävän neutraali, mutta eri värejä on kuitenkin käytetty kuukausi- ja viikkonäkymissä siten, että jokainen kuukausi on oman värisensä ja väri vaihtuu aina kuukauden vaihtuessa.

Itse olen kovin innoissani tästä kalenterista ja odotankin malttamattomana ensi vuotta, kun saan ottaa sen käyttöön. Funktionaaliset Metsän aika -tarrat pääsevät myös taatusti käyttöön kalenterin sivuille, kun sen aika koittaa. Onneksi voin jo odotellessani keskittyä muistikirjan ja muistivihkon täyttöön!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *