* MAINOS – Ajasto *

Tämän kertaisen haasteen avulla tutkaillaan, mistä tunnistetaan meidän kalenterit. Kaivelin varastoistani kuvia vähän myös vanhemmista kalentereista, sillä viime aikoina on ollut jonkin verran inspiraation puutetta kalenterin koristelussa. Ennen minulla oli käytössä ensin yhteistyönä saatu Ajasto Note a5, joka jälkeen ostin seuraavalle vuodelle saman. Nyt käytössä on yhteistyönä saatu Note mini.

Ennen kalenterini tunnisti aivan varmasti kuusikulmioista sekä viikkoaukeamilta löytyvistä kollaaseista, mutta kalenterin vaihduttua pienempään ei niitä enää mahtunut tekemään. Jouduin siis alkaa etsiä uutta tyyliä. Kuitenkin joitain elementtejä on säilynyt läpi vuosien.

Edelleen käytän paljon värejä, vaikka yksi aukeama olisikin yhden värin eri sävyjä. Jokainen aukeama on useimmiten eri värinen. Jokaiselta aukeamalta löytyy tarroja, joko kukkia tai erilaisia naishahmoja. Välillä jotain muutakin, mutta usein jompaa kumpaa.

Melkeinpä jokaiselta aukeamalta löytyy edes pätkä washia. Monesti laitan paria washia hieman päällekkäin, tai rajaan sillä päiväboxit. Monella aukeamalla on usein teema esim. kukat, meri jne. Aina ei teemaa löydy, vaan laitan aukeamalle kaikkia itseäni inspiroivia asioita.

P.S. Tietty mun kalenterista löytyy tunnusmerkkinä myös tyhjiä aukeamia 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *