Joulu lähestyy ja pikkuhiljaa voisin ruveta tekemään joulukortteja, jos haluan välttyä paniikilta. Useasti teen samalla tekniikalla monenlaisia eri kuvioita. Esimerkiksi yhtenä vuonna tein piparimuoteilla ääriviivat kartongille, levitin liimaa ja päälle paljon glitteriä. Nyt kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä shaker-kortin.

Korttiin tarvitsee:

  • 2 korttipohjaa
  • glitteriä ja paljetteja
  • kaksipuoleista teippiä
  • kirkasta muovia
  • sakset
  • kynä

Shaker-kortin teko on yllättävän helppoa. Ensimmäiseksi piirsin toiseen korttipohjaan kuusen muodon, jonka leikkasin irti. Tästä näkyy glitterit. Muoto voi olla oikeastaan mikä vain, mutta sen on hyvä olla tarpeeksi iso, jotta glitterit näkyvät kivasti.

Leikkasin askartelupaperipakkauksen muovista sopivan kokoisen palan läpinäkyvää muovia, jonka kiinnitin taustakartonkiin kaksipuoleisella teipillä. Yläreunan jätin auki, jotta sain taskun täytettyä glitterillä. Lopuksi teippasin yläreunan kiinni.

Glitterisen taskun päälle teippasin vihreän korttipohjan, johon leikkasin kuusen muodon. Kuusen latvaan teippasin kaksipuoleisella teipillä sinetin, jossa on tähti. Kirjoitin sivellintussilla tekstin korttiin. Tussi oli kuitenkin hieman liian paksu, joten teksti oli hieman vaikea kirjoittaa. Seuraavalla kerralla käytän ehkä hieman toisenlaista kynää.

Ihanaa joulun odotusta <3

~ Laura H.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *