Olen vuosien ajan haaveillut säännöllisestä ja systemaattisesta päiväkirjan kirjoittamisesta. Muutaman kesän ajan olenkin pystynyt kirjoittamaan kesäpäiväkirjaa, mutta aina syksyn saapuessa kirjoitusrutiini on loppunut. Jälleen olen kirjoittanut jo kuukauden ajan päiväkirjaa. Olen ottanut tavaksi joka aamuisen pienen kirjoitushetken ja se on tuntunut hyvältä. Heinäkuun Arjen hahmotelmaa -postaukseeni päädyinkin tekemään pelkistetyn päiväkirjapohjan.

Aluksi hahmottelin lyijykynän ja viivoittimen avulla aukeaman kahdeksaan samankokoiseen osioon. Samalla luonnostelin viikonpäivien ”otsikot” ja pienen kuukausinäkymän aukeaman vasempaan yläreunaan. Seuraavaksi vahvistin vaakaviivat vaaleanvihreällä kynällä vapaalla kädellä, pyyhkäisin tussilla taustat jokaiselle päivälle ja vihreällä kynällä kirjoitin päivät. Lopuksi vielä ohuella turkoosilla kynällä vahvistin yläreunan kuukausinäkymän, johon merkitsin kuluvan viikon.

Aukeamasta tuli kiva ja varmasti käyttötarkoituksensa täyttävä toteutus. Kirjoitatko sinä päiväkirjaa? Millaiseen muistikirjaan ja mihin muotoon olet tehdessäsi päätynyt? Olisi kiva nähdä ja keskustella erilaisista päiväkirjakokemuksista ryhmän puolella.

”Arjen hahmotelmaa” on vuonna 2023 kerran kuukaudessa keskiviikkoisin ilmestyvä postaussarja 101-vinkkipalstalla. Niissä hyvin helpoilla ja yksinkertaisilla välineillä sekä materiaaleilla pääasiassa kirjoittaen ja piirtäen pyrin tekemään tuiki tavallista arkea helpottavaa elämän kokonaisuutta hahmottavia asioita. Aiemmat postaukset pääset lukemaan täältä. Lähde mukaan tekemään kalenteristasi ja/tai muistikirjastasi sinun tarpeitasi ja toiveitasi täyttävää ajankäyttövälinettä.

Terveisin Aliisa

1 Comment on Arjen hahmotelmaa – Päiväkirjapohja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *