Rakas perjantaipäiväkirja,
viimeksi kirjoittaessani vietin viimeisiä päiviäni hoitovapaalla ja katse oli jo suunnattuna töihin paluuseen. Nyt työelämää on ollut takana jo kolme kuukautta (mihin tämä kaikki aika katosi?) ja siirtymä on käynyt yllättävän helposti, jos ei oteta huomioon sitä, kuinka kovilla kroppani – varsinkin jalat – olivat ensimmäisen parin viikon aikana. Minulla jäi aika lailla ajatuksen tasolle se, että olisin puoli vuotta ennen töitä hiljalleen totutellut itseäni takaisin fyysisempään työhön, koska työssäni on paljon nostelua ja olen käytännössä 8 tuntia jaloillani.
Koska vanha toimipaikkani oli lähes tunnin ajomatkan päässä (per suunta), sain onnekseni siirron lähemmäs kotia ja nyt matkani taittuu alle puoleen tuntiin. Hieman päälle vuoden aikana oli luonnollisesti tapahtunut pieniä muutoksia, mutta olen lähtökohtaisesti tyytyväinen, miten nopeasti olin takaisin normaalissa työrytmissäni. Muutaman viikon jälkeen minusta tuntui, etten olisi poissa ollutkaan kuin normaalin kesäloman verran. Ja on oikeasti ollut mukava päästä tekemään taas sitä, missä olen hyvä.
Miten minulla on muuten mennyt kaiken sovittaminen yhteen? Yllättävän hyvin. Hakemista tietenkin on aina välillä, mutta pääpiirteittäin kaikki on sujunut hyvin. Mitä nyt oma vapaa-aikani on kutistunut paljon nyt, kun tyttäremme ainoat päiväunet osuvat lähtökohtaisesti juuri siihen aikaan, kun olen töissä ja töiden jälkeen yritän huomioida häntä enemmän. Jonkin verran on myös havaittavissa pientä oireilua vaihdokselle ja minun poissaololleni, mutta uskon tämän vaiheen menevän pian ohi.
Olen joutunut tekemään kompromisseja oman jaksamiseni ja kodinhoidon kanssa. Tyttäreni nukkuu onneksi pääsääntöisesti nykyään yöt hyvin, mutta huonojakin öitä on aina satunnaisesti. Tämä yhdistettynä siihen, että olen aina ollut huono nukahtamaan ja pysymään unessa ja aamuvuorojen 4:30 herätykset, on ollut pakko karsia jostain. Ja se jokin on omaksi harmikseni ollut juuri kotityöt: en erityisemmin nauti siivoamisesta, mutta en myöskään siedä hyvin liiallista sotkua. En myös osaa päästää vieläkään kaikkia naruja käsistäni ja haluan tehdä kaiken itse, joten harjoittelemme edelleen tätä puolta ja yritän olla armollinen itselleni.
Kalenterini ovat pysyneet matkassa mukana. Midorin Datebook on täyttynyt enimmäkseen työvuoromerkinnöistä ja muutamasta hassusta menosta. En vieläkään ole sinut vaakapäivien kanssa, mutta tähän käyttöön se toimii tarpeeksi hyvin. Ensi vuodelle on haaveissa toki pystyviikoilla oleva ”arkikalenteri”. Hobonichi A6 Planner on saanut nyt käskyn pysyä kotona työpöydälläni, sillä siitä on tullut ISO ja painava. Mutta minä edelleen rakastan tehdä päiväsivuja tähän järkäleeseen, joten se pysyy ehdottomasti osana kalenterikokoonpanoani.
Alkuun sain pidettyä hyvin yllä rytmiä, että istahdin joka ilta lapsen mentyä nukkumaan kalenterieni ääreen ja täytin päiväsivuni loppuun ja koristelin seuraavat aukeamat tarvittaessa. Meillä on kuitenkin sairasteltu ja muutenkin väsymys on joinain päivinä vienyt voiton harrastukselta. Toki harmittaa, että päiväsivullisen kalenterin kanssa muutaman päivän tauko jättää jo yllättävän paljon kalenteria jälkeen. Mutta tässäkin armollisuutta harjoitellaan. Ne tyhjätkin sivut kertovat elämästä ja niitä voi aina halutessaan täyttää ja koristella jälkikäteen.
Nyt kesä siintää edessä ja ensimmäinen kesälomaviikkoni näkyy jo uusimmalla työvuorolistallani. Tarkoitus on tehdä pieni kotimaanreissu kaveriperheen kanssa ja odotan innolla (ja kauhulla), kuinka pärjäämme nyt pidemmän ajomatkan kanssa. Mutta tästä ehkä myöhemmin lisää. Oikein ihanaa alkavaa kesää kaikille!
– Laura S.