Aurinkoista toukokuun aamua,

ensi viikolla suuntaan työmatkalle Islantiin ja pakko sanoa, että tämä jännittää muuten rehellisesti ihan tosi paljon. En ole vuosiin reissannut lentokoneella mihinkään. Siihen on muutamakin syy. Ei ole aikaa, ei ole rahaa ja en pahemmin pidä lentokoneista. En koe, että pelkäisin lentämistä, mutta maata pitkin matkustaminen kiehtoo minua enemmän. Odotan kovasti saadaanko Suomen rautatieverkosto päivitettyä yhteneväiseksi Euroopan rautatieverkoston kanssa.

Noh oli miten oli, itselleni tyypilliseen tapaan olen tehnyt ihan hirveästi taustatyötä. Koska kyseessä on työmatka, on meidän aikataulu todella kiireinen. Ja koska kyseessä on satumainen Islanti, haluan oikeasti nähdäkin paikkoja. Olen listannut Google Mapsiin paikkoja joissa haluan käydä ja samalla todennut, että Reykjavik on todella pieni kaupunki. Tässä kohtaa se toki on positiivista, on edes pieni mahdollisuus nähdä kaikki!

Muistoja varten kaivoin jo varastoidun traveler`s notebookini esiin. Ryhmässä minulle sanottiin, että kirjoita paikan päällä, älä tee pohjia. Mutta tiedän ja tunnen itseni ja tiedostan, että jos jätän kaiken vain paikan päällä tehtäväksi, mitään ei tule tehtyä. Olen googlaillut ideoita matkapäiväkirjaan ja nyt ne pitäisi saada tehtyä todeksi. Olisi ihana saada ihan oikea, kunnollinen matkapäiväkirja kasattua.

Nyt kysynkin teiltä, mitä te olette keränneet matkapäiväkirjoihin? Jos aikataulu on tiukka, niin milloin olette tehneet muistiinpanoja? Millaisia asioita kirjoittaneet ylös?

-Mira, aika täpinöissään!

1 Comment on Haaveissa matkapäiväkirja Islannista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *