Muistikirja saatu yhteistyössä Ajastolta.

Helou helou helou! Kuten ryhmän Ajasto-albumia kurkkineet ja toki varmaan muutkin Facebook-ryhmän jäsenet ovat huomanneet, niin meikäläinen sai yhteistyöpostina Ajastolta alkuvuodesta Nordic Colours -muistikirjan. Oma kaunis yksilöni on väriltään hempeän vaaleanpunainen ja sävyn nimi onkin osuvasti Blossom. Olisin kovasti halunnut kuvailla tätä söpöliiniä Keravan kirsikankukkapuiden loistossa, mutta valitettavasti jälleen kerran kukintojen loisto ehti mennä ohi ennen kuin allekirjoittanut ehti sisäistää, että nyt se aika olisi… Ei ole ensimmäinen kerta, kun missaan kauneimman vaaleanpunaisen loiston. No, onneksi muistikirjassa voi ihailla väriä vuoden ympäri, se ei rusehdu!

Kyseessähän on siis A5 koon pistemuistikirja, joka toimisi varmasti paremmin kuin hyvin bullet journalina. Heti muistikirjan alusta löytyykin valmiit sivut sisällysluettelolle. Itse kuitenkin bujoilun sijaan (vaikka sitäkin harkitsin!) otin käyttötarkoitukseksi sekalaisten muistiinpanojen kirjaamisen ja luovuuden purkamisen. Pisteellisiä valkeita sivuja löytyy yhteensä 192, joten nekään eivät heti lopu kesken. Tykkään myös siitä, että tässä on kaksi kirjanmerkkinauhaa valmiina kiinteänä!

Ihan ensimmäiseksi nappasin tästä muistikirjan alusta muutamia sivuja lukemismerkinnöille. Tähän mennessä olen tehnyt omat osiot, mitä kirjoja olen lukenut missäkin kuussa ja kuinka monta, sekä seurannan kuukausittain yhteensä luetulle sivumäärälle. Kaveriporukan omalle lukuhaasteelle on myös omat merkintänsä. Vielä tekisi mieli väsätä aiheeseen lisää seurantoja, mutten ole ihan varma millaisille teeman trackereille olisi oikeasti tarvetta. Ehkä lisäilen sekaan teemaan sopivia koristesivuja ilman sen suurempia funktioita.

Kirjaosion jälkeen loppusisältö onkin melkoista sillisalaattia – lapsen syntymäpäivien suunnittelua, päiväkirjamaisia merkintöjä, vesivärien värikarttatestiä… Jälkimmäisen kokeilun paperi läpäisi hienosti ainakin omalla suhteellisen niukalla veden käytölläni. Haaveilen maalaavani tähän vielä jotain, kunhan se kuuluisa inspiraatio iskisi hetkessä, jossa aikaa olisi.

Kaiken kaikkiaan olen ollut hyvin tyytyväinen tähän muistikirjaan – se on tuonut minulle hurjasti iloa! Toivon meille Blossomini kanssa sekalaista, runsasta ja iloista yhteistä taivalta tästä eteenpäinkin.

♡, Inka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *