Moi 2022 – Suvi täällä

Uusi kalenterivuosi on pyörähtänyt käyntiin ja ensimmäinen kuukausi alkaakin olla jo taputeltu. Yleensä näin vuoden alussa on tapana kirjoitella vaikkapa bullet journalin ensimmäisille sivuille, mitä odottaa tulevalta vuodelta. Minulla ei ole bullet journalia vaan viihdyn edelleen rengasplannerini parissa, joten ajattelin kirjoitella kalenterivuoden odotuksistani täällä blogin puolella.

Tänä vuonna on panostettava henkilökohtaisten haasteiden selättämiseen. Minulla on diagnosoitu AD/HD, (attention-deficit hyperactivity disorder, aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö). Haasteita tuovat esimerkiksi mielialanvaihtelut, impulsiivisuus, ajan hahmottamisen vaikeudet, sosiaalisten taitojen puutteellisuus ja tunnesäätelyn vaikeudet. Tässä lueteltuna vain joitain oireita, joista itsekin kärsin. Puhumattakaan siitä häpeästä, jota kokee edellä mainittujen oireiden myötä. Sen takia haluan tänä vuonna olla myös entistä avoimempi ja puhua sairaudestani – alkaen tästä päivästä.

Aion opetella hyödyntämään kalenteriani oikeasti arjen työkaluna, eikä vain söpönä mukana roikkuvana asusteena. Minulla on pitkään, oikeastaan aina ollut vaikeuksia muistaa asioita, kellonaikoja ja paikkoja. Uskokaa tai älkää: kalenteriryhmä, kalenterien runsas määrä tai edes kalenteriryhmän ylläpitäjänä toimiminen ei ole helpottanut arkeni muhkuroita. Päivät ja kellonajat menevät sekaisin ja unohtuvat. Saatan myös merkitä aikoja väärin, sillä jossain kohtaa filmi katkeaa. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen ollut vaikkapa hierojalla vääränä päivänä oikeaan aikaan tai väärään aikaan oikeana päivänä. Ystävä on joutunut odottamaan lupaamaani kyytiä pihalla, kun olen arvioinut matkan keston ”ihan pikkuisen” alakanttiin ja liikkeelle lähtö on vaatinut ponnisteluja.

Aion varustautua tähän vuoteen erityisesti funktionaalisilla tarroilla ja koristeiden suhteen matalalla kynnyksellä. Pääosaa tuleekin nyt toivottavasti näyttelemään arkiset asiat, kuten tiskikoneen tyhjennys, imurointi, roskien vienti ja niin edelleen. Tasapainoa haetaan myös paremmasta ruuasta ja säännöllisestä ulkona liikkumisesta (toim. huom. pieni säävaraus, ei nyt hulluksi ruveta kuitenkaan). Tässä lisämausteen antaa vielä kolmikuinen tyttäreni, jonka kanssa alamme opetella sellaista aikuisten oikeaa arkea, jossa on jonkinlainen rytmi ja jonkinlaiset rutiinit. Hän saa toimia (leikkimielisesti!) pienestä iästään huolimatta omana personal trainerinani, sillä tekemällä hänelle hyvää korjaan myös monta epäkohtaa omasta arjestani. Tavarat tuppaavat jäämään siihen, missä ne laskee käsistään ja selkeää järjestystä kotona on hankala ylläpitää. Lapsen myötä tulee kuitenkin painetta, jonka vuoksi arkisten asioiden tekeminen helpottuu. Olen taipuvainen yökyöpelöintiin ja usein ”parhaimmillani” yön pimeinä tunteina. Lapseni tähden olen kuitenkin valmistautunut luomaan meille rutiineja, vaikka sitten itse tyhmyröisinkin keskellä yötä hänen nukkuessaan. Uskon kuitenkin selkeän päivärytmin tuovan meille molemmille helpotusta olemiseen ja elämiseen!

Uskon, että haasteet, nämäkin, on tehty voitettaviksi ja sen mahdollistaa tottakai oma asenne, hoitokontaktit ja niin edelleen, mutta mikään ei korvaa ystävien ja perheen tukea tällä polulla. Kiitos kun olette, maniaperhe ja tervetuloa seuraamaan mun matkaa täällä ja ryhmässä. Tuokoon tämä vuosi avaimia ja työkaluja ja mitä ikinä, jotta polku kohti tasaista ja kivaa arkea olisi mukavampi kulkea!

Rakkain terveisin Suvi