Tämän postauksen valokuvat on kaiveltu arkistoista, sillä odotamme kuumeisesti uusien muistojen taltioimista vastaavista tapahtumista.

Syksyistä keskiviikkoa juuri sinulle! Tänään palaan jälleen haaveilemaan ajasta pandemian jälkeen, jota jo aiemmassa miiteistä kertovassa postauksessa sivuttiin. Kuten arvata saattaa, on maailmanlaajuinen pandemia vaikuttanut myös meidän Kalenterimanian toimintaan aika tavalla. Meillä on erittäin vilkas, aktiivinen ja totisesti sosaalinen internetryhmä, joka on jatkanut kasvamistaan läpi näidenkin aikojen. Kaikilla jäsenillämme ei välttämättä ole hajuakaan maanikoiden entisestä, pandemiaa edeltäneestä elämästä.

Pandemia on totisesti rajoittanut ihan kaikkien maailman ihmisten elämää, meidän maanikoiden näkökulmasta se laittoi säppiin kaiken mahdollisen kahvikupposten, ystävien ja kalentereiden täyttämän elämän. Toiveissa onkin, että kun tilanne viimein rauhoittuu, pääsisimme jälleen tapaamaan toisiamme ehkä jopa kuukausittain. Turun seudulla teimme jo hyvin vakiintunutta yhteistyötä Fiilis Café Bistron kanssa, jossa itseasiassa muistan istuneeni odottamassa miitin alkua, kun hallitus tiedotti koko Suomen sulkemisesta aivan ensimmäistä kertaa.

Toinen erittäin turkulainen perinne on ollut Taiteiden yön miitti Hansan Suomalaisessa kirjakaupassa. Olimme hilkulla päästä miittailemaan viimein tänä vuonna, mutta pandemia päätti toisin. Samainen kirjakauppa on järjestänyt meille myös muita miittimahdollisuuksia, joissa on päässyt esimerkiksi testailemaan Tombown tusseja ja saimme omat, nimikoidut Leuchtturm-muistikirjat.

Suurin pannassa oleva tapahtuma on luonnollisesti suurmiitit, joihin on otettu aina sata jäsentä. Haikeissa toiveissa onkin, että Kalenterimanian 5-vuotismiitti, joka olisi järjestetty tänä vuonna, päästäisiin järjestämään tulevana vuonna. Edellisenä vuonna taistelimme saadaksemme kasaan Karkkilan miitin ja muistan miten mittasimme pöytiä, jotta istumapaikoille saatiin turvavälit.

Pandemian alettua luonnollisesti myös läheisten ystävien, joita Kalenterimania on elämään tuonut, näkeminen on jäänyt todella vähäiseksi ja onneksi nyt, kun tilanne on jo vähän rauhoittunut, pieniä kahvihetkiäkin on jo päässyt nauttimaan. Toivon sydämestäni, että tämä oikeassa elämässä tapahtuva sosialisointi pääsee taas pian vauhtiin, vaikka ihan pienestikin. Olen todella ikävöinyt naurunremakoita, uusia tuttavuuksia, uusien tuttavuuksien kalenterien hiplailua ja mitä vielä!

Toiveikkaana kohti tulevaa vuotta, terkuin Surppa!