**Postauksessa mainittu Leuchtturm saatu kaupallisessa yhteistyössä Suomalaisen Kirjakaupan kanssa
Ryhmässä on tullut esiin viime kuukausina suuri inspiraatiopula. Niin ylläpito kuin ryhmäläisetkin kärsivät inspiraation puutteesta, mieli on monella maassa ja tuntuu, että monevat koittavat tällä hetkellä vain räpiköidä päivä kerrallaan eteenpäin. Se on ihan ok, aina ei tarvitse jaksaa. Tärkeää on puhua näistä fiiliksistä, kertoa suoraan että nyt ei kyllä nappaa. Korona ahdistaa. Kotona on raskasta. Etätytöt painavat niskaan. Välillä on vaikea löytää aikaa kaikelle mille haluaisi.
Itse taistelen usein sen kanssa, että haluaisin tehdä asioita kalenterin kanssa, haluaisin lukea ja samaan aikaan se kiva sarja HBO:lla kutsuu nimeäni. Ja nämä siis niistä omista jutuistani, sen lisäksi lapsi haluaa lukea, askarella, retkeillä, kokata, leipoa. Olivatko nämä ne kuuluisat ruuhkavuodet?
Itsekin siis surffailin huonoilla aalloilla pitkään, oma vointini oli huono ja se tottakai heijastui myös harrastuksiin. En olisi jaksanut, enkä halunnut tehdä yhtikäs mitään. Jos ei olisi lasta, olisin maannut sängyssä päivät pitkät sarjoja katsellen, luultavasti siihen asti että makuuhaavoja alkaa muodostua. No hain tähän apua, tajusin ettei se ole normaalia. Se siitä, ei siitä sen enempää.
Mutta, oloni kohennettua palasi myös se kipinä, halu, tarve tehdä jotain. En ole ikinä ollut hyvä olemaan paikoillani oikeasti tekemättä mitään. Olen maailman huonoin sairastamaan, sillä päädyn vähintään sisustamaan kotini uudestaan. Totuus kuitenkin oli, että polkuni traveler`s notebookin kanssa oli saavuttanut umpikujan ja oli aika miettiä uusia ratkaisuja.
Caritan ja Tarun inspiroimana olen palannut vesivärien maailmaan, innostuin niistä ensimmäisen kerran ehkä vuosi, puolitoista vuotta sitten? Silloin innostus jäi lyhyeksi, koska ahdistuin siitä etten osaa. En osaa ja pysty tuottamaan sellaista jälkeä kuin haluaisin. Loppuvuodesta minulla oli mahdollisuus päästä hyödyntämään upean Essin life coach -ohjausta, ja se oli minulle mullistava kokemus. Tajusin, että rajoitteet, tavoitteet, kaikki painostava on omassa päässäni. Ei muilla ole odotuksia suhteeni, vaan olen itse se joka nostaa rimaa edessäni.
Aloitin ensin jonkinlaisen creative journalin tähän muistikirjaan, jota suosittelen kaikille jotka ovat epävarmoja mitä haluavat. Muistikirja on äärettömän edullinen laatuunsa nähden. Se kestää hyvin vesivärejä ja kyniä, pienuutensa takia se sujahtaa myös helposti laukkuun kannettavaksi. En ehtinyt montaa aukeamaa tehdä, mutta ehdin inspiroitua hurjasti, kun Suomalaisesta Kirjakaupasta tarjottiin tulevia uutuuksia testiin. Aiemmin en olisi tarttunut minkäänlaiseen bullet journal -yhteistyöhön epäonnistumisen pelossa, mutta nyt päätin tarttua härkää sarvista ja tarttua tilaisuuteen. Pari päivää viestittelyn jälkeen hainkin Hansakorttelin Suomalaisesta Kirjakaupasta oman Leuchtturmini ja se kuulkaa oli rakkautta ensisilmäyksellä.
Tällä hetkellä, kun kirjoitan tätä, tuntuu että inspiraatio kuplii sisälläni ja on vaikea keskittyä kaikkeen muuhun. Toivottavasti tämä kantaa pitkälle.
-Mira
Ihania oivalluksia! Täällä sama juttu, että on tullut jätettyä asioita tekemättä ihan vain sen pelossa, että jo etukäteen olen ajatellut että en osaa. Mutta mitä sitten? Jos asian tekemisestä nauttii, haittaako se, että lopputulos ei välttämättä ole sitä mitä ajatteli päässään tai voiko olla mahdollista että siitä tuleekin vielä hienompi kuin mietti? 😀 Ja tuo sinun käsimaalaus on kyllä todella hieno!
Tsemppiä kevään jatkoon, annetaan inspiraation kukkia ☺