Kaupallinen yhteistyö / Pikku Paperi

Sain tovi sitten Pikku Paperilta esittelyä varten muutamat arkit ihania tarroja. Pikku Paperin valikoimasta löytyy tarrojen lisäksi myös mm. postikortteja, ja kaikissa tuotteista näkyy Nooran oma kädenjälki – tarrat valmistuvat myös Nooran omassa kotitarratoimistossa!

Kaikkia varmaan tosi paljon yllättäen, päätyivät kirja-aiheiset tarrat ensimmäisenä käyttöön. Micro-kokoisessa Happy Notes -muistikirjassani on kirjoille oma osio, ja listaan sinne erilaisia lukulistalla olevia teoksia, kuten myös muita kirjallisuuteen liittyvää.

Näiden tarrojen innoittamana päätin tehdä pelkästään kirjastolle pyhitetyn aukeaman. Jotkut kirjat ovat sellaisia, etten halua niitä syystä tai toisesta ostaa, vaikka keräänkin kirjoja. Esimerkiksi Cassandra Claren kirjasarjat lukeutuvat tähän – en usko pitäväni sarjasta tarpeeksi paljon, jotta haluaisin omistaa ne hyllyssäni, mutta haluan silti tietää mistä niiden hehkutus on lähtenyt. Tähän auttaa ainoastaan kirjojen lukeminen, joten onneksi kirjastot ovat olemassa!

Saamassani kuoressa oli myös tällainen sopivasti Micron sivulle istuva, yksittäinen ja hieman isompi tarra. Se sopi erinomaisesti mielenterveyteen painottamaani osioon, sillä tarran teksti on ihan täydellinen tsemppilause.

Kalenterimanian Facebook-ryhmän puolelta löytyy myös alekoodi Pikku Paperille loppuvuodeksi! Iloista syksyä kaikille, ja muistakaa nauttia kylmenevistä illoista kirjan kanssa.

– Milja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *