Tänään ajattelin kertoa, miten minä piristän kalenterini yleisilmettä. Piristän kalenteriani muun muassa muistilapuilla, kynillä ja kalenterikoruilla. Eniten tykkään sellaisista kalenterikoruista, joilla on myös jokin funktionaalinen käyttötarkoitus, kuten esimerkiksi erilaiset kirjanmerkit.

Ylläolevan kuvan keskimmäisen kalenterikorun löysin Kalenterimanian syysmiitin vaihtopöydästä. Ihastuin siihen välittömästi, sillä se muistuttaa minua lempilomakohteestani, Kreikasta. Vaaleanpunaiset pallot ovat niin kauniin värisiä, etten vaan yksinkertaisesti voinut vastustaa niitä.

Kuten kuvasta näkyy, kalenterin välistä löytyy kaikenlaista piristystä, kuten erilaisia journaling-kortteja sekä liimalappuja. Vaaleanpunainen, timantein koristeltu kynälenkki sopii värinsä puolesta edellisessä kuvassa paremmin näkyviin palloihin ja sai sen vuoksi myöskin kunnian päästä piristämään kalenteria.

Pikku Myy suorastaan huusi ja polki jalkaa päästäkseen mukaan kalenteriin. Se sai paikan kalenterin kynälenkistä, ja olen positiivisesti yllättynyt, miten hyvin se on pysynyt menossa mukana. Kieltämättä minulla oli omat epäilykseni sen suhteen.

Hologrammipenaali sointuu hienosti kalenterin kannessa olevaan p-kirjaimeen ja onhan se kieltämättä piristävä ilmestys kimaltelevuutensa ansiosta. Penaalista löytyy aina vähintään yksi washiteippi. Tällä hetkellä vaaleanpunainen on minun suosikkiväri, ja kuvan washi sopii teemaan kuin nenä päähän.

Olen todella ihastunut Pilot Maica -kyniin, ja jokaisella värillä on oma merkityksensä kalenterimerkinnöissä. Tykkään väreistä ja siitä, miten ne elävöittävät kalenteriaukeamaa. Näen nopeasti yhdellä silmäyksellä mistä tapahtumasta kalenterimerkinnässä on kyse ja mihin se liittyy värin perusteella. Eli kaikki kalenterimerkinnät on värikoodattu omille väreilleen.

Piristystä päivääsi toivottelee Piia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *