Löytäessäni uuden harrastuksen olen automaattisesti hamstraamassa kaikkea uutta, jännittävää ja mielenkiintoista sylikaupalla. Sama asia kävi retkahtaessani kunnolla kalenterituunauksen pariin – siinä missä olen käytännössä aina käyttänyt kalenteria, oli vuosi 2016 minulle harppaus sieltä lasten kahluualtaasta valtamereen sen suhteen, mitä tulee kalenterini koristelun kanssa.
Kohtuuden muistaminen tuntui varsinkin harrastuksen alkuaikana olevan hukassa. En tuntenut varsinaista ”kalenteriminääni”, enkä pystynyt erottamaan niin hyvin turhia ostohimotuksia oikeasti tuunaustyyliini sopivista tarvikkeista. Nyt vuonna 2019 osaan jo sanoa paremmin itselleni mitä tarroja haluan kokoelmiini ja mitkä voin suosiolla jättää muiden ostettavaksi. Tämä pienimuotoinen zen-tila ei kuitenkaan ole tullut automaattisesti elämääni, vaan sen etsimisen luoma haaste on oikeastaan jatkuvasti kalenterini kanssa läsnä.
Oma harrastuksen haasteeni tulee siis varmasti jatkossakin olemaan se, miten muistan pitää ravihevosille tarkoitettuja silmälappuja tiiviisti päässäni. Kalenteriminälleni on rakentunut vahvasti oma, erottuva tyylinsä, ja vaikka kuinka leimailuvälineet välillä kuiskailevatkin minulle verkkokaupoista, ovat ne yhä varmasti enemmän jonkun toisen kalenteriminuuden kulmakivi. Kohtuuden muistaminen, minuuden säilyttäminen myös harrastuksien parissa, tyytyminen omaan tyyliin ja silmien pitäminen uskollisena omalle jutulle. Siinä riittää jo itse kullekin haastetta pitämään tämänkin harrastuksen varpaillaan.
– Milja
