Heippa kaikille! Tänään esittelen oman versioni ylläpidon fandom-haasteesta. Tämä haaste oli mulle todella vaikea, koska yleensä innostun jonkun perässä tai mukana asioista, eikä sitten mikään tuntunut täysin omalta tai apinoimattomalta. Haasteen toteuttaminen venyi ja venyi ja vaihtelin aihetta useampaan otteeseen. Sitten päätin palata ajassa taaksepäin ja vuokrasin pitkästä aikaa Aquamarine-elokuvan. Muistelisin saaneeni elokuvan joskus pienenä kirjakerhosta, ja pidän kovasti sen kesäisestä miljööstä, turkoosista merestä ja merenneitoteemasta. Elokuva on huoletonta hyvänmielenhömppää ja sen pariin tuntuu kivalta palata keskellä kylmää talvea, kun oikein kaipaa kesää.
Toteutin haasteen rakkaan Project365-plannerini helmikuun kuukausiaukeamaan ja koska se tuntui sopivalta, jatkoin merenneitoteemaa vielä seuraavalle viikkoaukeamallekin. Varsinainen haasteaukeama lähti käyntiin sisareni luona, sillä halusin kokeilla jotain uutta. Käytin siskon varastosta löytynyttä ”suomusabluunaa” ja Distress Oxide-musteita sävyissä Mermaid lagoon ja Peacock feathers. Leikin ensimmäistä kertaa musteiden kanssa ja se olikin lystiä! Kirjoitin sivuille myös elokuvan soundtrackilta löytyvän Island in the sun-kappaleen lyriikoista suosikkipätkäni sekä piirsin Distress Marker-kynillä saaren ja elokuvan kaksi päähenkilöä tikku-ukkoina. (Tähän purkkinaurua.) Sisareni leimasi ja väritti aukeamaani varten Whimsy Stampsin merenneitokuvan, kuvastamaan elokuvan päähenkilöä, Aquamarinea. Lisäsin vielä lempisitaattini Aquamarinelta: ”Who needs Raymond? I found two new men to love… Their names are Ben and Jerry!”. Lopuksi leikkasin vielä keltaisesta kartongista ylänurkkaan auringon.
Merenneidoista innostuneena päätin jatkaa samalla linjalla vielä seuraavan viikkoaukeaman. Siihen käytin Me and my big ideas (MAMBI) Color Story 2-tarrakirjaa jonka hankin Heidin Korttipajalta. Ja nyt pitäisi malttaa vielä nauttia talvesta…
En osaa käyttää vain yhtä kalenteria. Pääasiassa se taitaa johtua siitä, että en ole löytänyt sitä yhtä, joka tuntuisi täyttävän kaikki tarpeeni ja sopivan kaikkiin käyttötarkoituksiin. Osittain se johtuu myös siitä, että en ole osannut päättää, olenko enemmän bujoilija vaiko valmiin kalenterin käyttäjä. Tykkään myös kokeilla erilaisia vaihtoehtoja enkä halua sulkea jotain pois vain siksi, että pitäisi osata valita yksi monista hyvistä vaihtoehdoista.
Tälle
vuodelle minulla on aktiivikäyttöön viisi erilaista kalenteria. Se
saattaa kuulostaa paljolta, mutta koska jokaisella niistä on oma
käyttötarkoituksensa, olen onnistunut löytämään jonkinlaisen
harmonian niiden kaikkien kesken.
Ensinnäkin ihan perinteiseen kalenterikäyttöön minulla on Happy Planner Mini. Mini oli ensimmäinen niin kutsuttu valmiskalenteri, jonka ostin, ja sille tielle jäin. Se on kokonsa puolesta varsin näppärä mukana kuljetettavaksi ja sopii näin ollen tärkeimpien asioiden ja juoksevien menojen merkkaamiseen. Koska minun Miniini ei tule useinkaan paljon tekstiä, on siinä myös mukavasti koristelutilaa.
Tänä vuonna otin ensimmäistä kertaa käyttöön myös Happy Planner Classicin. Olin aiemmin vierastanut Classicia, koska koin, että se on liian iso mukana kuljetettavaksi ja näin ollen hankala perus kalenterikäytössä. Tein siitä kuitenkin tälle vuodelle hyvinvointiplannerin. Periaatteessa teen siihen samaan tapaan merkintöjä kuin Miniinkin, mutta hyvinvointiteemalla. Merkkaan siihen ylös mm. kaikki viikottaiset urheilusuoritukset, miten olen nukkunut ja kuinka paljon vettä olen juonut minäkin päivänä. Välillä saatan tehdä joitain ylimääräisiä havaintoja mielialasta, stressistä ynnä muista omaan hyvinvointiin liittyvistä asioista. Happy Planner Classic sopii tähän tarkoitukseen loistavasti, koska siinä on paljon kirjoitustilaa, mutta se antaa kuitenkin myös mahdollisuuden koristella aukeamia runsaammallakin kädellä.
Aloitin
koko kalenteriharrastuksen aikoinani bullet journalilla. Aloitin
tämän vuoden alusta jo kolmannen bullet journalini, tällä kertaa
Scribbles that matter -muistikirjaan. Aiemmista bujoista poiketen
jätin tästä kokonaan pois viikko- ja kuukausiaukeamat. Koen, että
en tarvitse niitä enää kolmannessa paikassa jo edellä mainittujen
Happy Plannereiden lisäksi. Halusin bullet journalin keskittyvän
enemmän “kokonaiskuvaan” yksityiskohtien sijaan. Bujosta löytyy
kyllä future log, josta näen koko vuoden kätevästi kerralla,
mutta muuten se on omistettu lähinnä erilaisille listoille ja
trackereille. Halusin tehdä tänä vuonna bujoa vähän vapaampaan
tyyliin ja olenkin inspiroitunut siitä nyt paljon enemmän kuin
aiemmin, kun yritin pitää sitä väkisin myös kalenterikäytössä.
Tällä hetkellä bujosta löytyvät mm. Year in pixels
-mielialatracker, listat tämän vuoden aikana lukemilleni kirjoille
ja katsomilleni elokuville sekä aukeama tämän vuoden tavoitteille.
Scribbles that matterin rinnalle otin toisen muistikirjan, Ainoalta saadun Auran. Pidän päiväkirjan kirjoittamisesta ja koen, että herkkä ja kaunis Aura sopii tähän tarkoitukseen kuin nenä päähän. Minulla oli viime vuonna päiväkirjana Happy Planner Big, mutta koin liian työläänä ja velvoittavana kirjoittaa siihen joka päivä. Kiireisinä aikoina viikot saattoivat huutaa tyhjyyttään, mutta en mitenkään voinut jättää niitä sellaisiksi, joten koitin väkisin kiriä niitä kiinni sopivana hetkenä. Tällöin totesin, että tarvitsen seuraavaksi jonkin joustavamman ratkaisun. Auraan voin kirjoittaa silloin, kun siitä tuntuu. Päiväkirjan lisäksi Aura toimii alustana erilaiselle fiilistelylle, unelmakartoille ja muulle henkilökohtaisemmalle sisällölle. Aura inspiroi minua ennen kaikkea kokeilemaan kaikenlaista uutta ja olemaan rohkea.
Tämän
vuoden teema kalentereissani on selkeästi saada minut motivoitumaan
asioista enemmän ja saada minut panostamaan itseeni ja niihin
juttuihin, joiden tekemisestä nautin. Niinpä oli luontevaa
herätellä sisäistä runotyttöäni hieman ja omistaa runojen
kirjoittamiselle kokonaan oma kalenteri. A6-kokoinen Hobonichi Techo
sopii paremmin kuin hyvin tähän tarkoitukseen. Tilaa on juuri
sopivasti muutamalle riville tekstiä, mutta ei kuitenkaan mielestäni
riittävästi päiväkirjakäyttöön, johon Hobonichia ensin
ajattelin. Runon lisäksi sivulle mahtuu sopivasti myös pientä
koristelua, kuten esimerkiksi pari palaa washiteippiä tai muutama
tarra. En myöskään ota stressiä siitä, jos en ehdi joka päivä
kirjoittaa runoa, vaan voin täytellä puuttuvat päivät sitten, kun
minulla on aikaa. Vaihtoehtoisesti voin kirjoittaa sellaisten päivien
kohdalle vaikka jonkin inspiroivat lauseen tai jotain muuta osuvaa.
Toistaiseksi
tämä viiden erilaisen kalenteriratkaisun liitto on tuntunut
lähteneen hyvin käyntiin. Näillä eväillä on siis hyvä jatkaa
vuotta eteenpäin!