Kuukausi: huhtikuu 2018

S-koon Nuunan matka pikkubujosta soulbookiksi

”Olipa vallan järkevää aloittaa pikkusiskobujo S-koon Nuunaan, mitä minä oikein ajattelin?”, tuskailin eräänä päivänä huomatessani, että joko L-koon Nuunaan jää tekemättä merkintöjä, tai vaihtoehtoisesti S-koon Nuuna lojuu melkein tyhjänpanttina. Tajusin pian, ettei bujojen tarvitse, eikä edes pidä olla samanlaisia. Miksen yhtä hyvin voisi alkaa viedä S-kokoista Nuunaa soulbookimaisempaan suuntaan? Niinpä rupesin pikkuhiljaa rakentamaan maaliskuusta alkaen näkymiä siten, että pienen tilan sijaan jättäisin päiväkirjamaisesti reilusti tilaa kyseisen päivän herättämille ajatuksille pakollisten meno- ja tekemismerkintöjen lisäksi. Olen ihastellut kauan Leuchtturmin ”Some lines a day” viiden vuoden päiväkirjaa, mutta tili ei anna myöten ostaa sellaista. Miksipä en siis tekisi itse vastaavanlaista toteutusta, mutta viikkotasolla ja aina muutamaksi kuukaudeksi ja viikoksi kerrallaan? S-koko on siitäkin hyvä, että sitä voi pitää mukana missä vain käsilaukun tuntumatta kiviä täynnä olevalta.

Tein myös oman aukeaman sille, mitä olen minäkin päivänä ajatellut, jos mielen päällä on jotain erityistä. Mikä ero sitten tässä ja päiväkohtaisissa ajatuksissa on? Ajattelen itse niin, että tälle aukeamalle voin heittää mieltä erityisesti painavat asiat, ja viikon kohdalle taasen ihan arkisiakin juttuja: mitä olen tehnyt, onko koiramme keksinyt jotain hölmöyksiä, millainen olo on, miten töissä on sujunut… ja niin edelleen. Kirjoittaminen on aina ollut minulle hyvä tapa jäsentää ajatuksiani. Olen oppinut lukemaan jo ennen kouluun menoa, ja heti aakkoset opittuani aloin kirjoittaa. Sen jälkeen se onkin ollut pysyvä osa elämääni, joten soulbookmainen pikkusiskobujo ei olekaan huonompi idea.

Olen aina ollut myös melkoinen taivaanrannanmaalari ja unelmoija. Onneksi avopuolisoni on meistä se realistisempi ja jalat maassa olevampi tapaus – muuten olisin varmasti alkanut jo toteuttaa asioita, jotka eivät sitten onnistukaan. Mikään ei silti estä unelmoimasta, ja sen vuoksi teinkin unelmakarttasivun itselleni. Siinä pohdin omia vahvuuksiani ja unelmiani. Osan niistä ei tarvitsekaan koskaan toteutua, unelmointihan ei maksa mitään. Luulen joutuvani tekemään vielä uudemman unelmasivun, sillä pienen koon muistikirjaan ei mahdu aivan niin paljon asioita, kuin haluaisin. Tähän kuitenkin palaan aina, kun tuntuu siltä että arki potkii päähän ja tuntuu, ettei minusta kuitenkaan koskaan tule mitään.

Olen myös rakastunut journaling cardeihin ja die cutseihin erilaisten tarrojen lisäksi. Journaling Cardit tulivat heti käyttöön tehtyäni sivun, johon palata aina kun masentaa, eikä tunnu siltä että osaisin yhtään mitään. Joskus tuntuu hyvältä märehtiä omassa itsesäälissä, mutta pidemmän päälle se ei ole hedelmällistä. Mitä siis tehdä, kun ahdistaa? Ruksin kohtia, jotka toteutan heti mielen madellessa pohjamudissa. Olenkin jo aikaisemmin kirjoitellut siitä, kuinka bujoilu- ja plannerointiharrastus on antanut paljon enemmän kuin ottanut (paitsi rahaa, jolla tehdä hankintoja). Kalenterimanian sivuilla on lämminhenkinen ja tsemppaava ilmapiiri, mutta käsin kirjoittamalla kaoottisimmatkin ajatukset muotoutuvat selkeämmiksi. Lisäksi positiivisten asioiden kirjaaminen ylös auttaa ajattelemaan asioita muutenkin positiivisemmin.

Suosittelen soulbookmaista bujoa tai planneria jokaiselle, joka haluaa purkaa ajatuksiaan auki kirjoittamalla ja opetella sen avulla sekä tuntemaan itseään ja sisäistä maailmaansa paremmin, että oppimaan positiivisempaa ajattelua. Näin kevään korvilla se onkin hyödyksi, sillä ainakin Ylä-Savossa ainakin paukkuvat tämän tekstin kirjoitushetkellä pakkaset, pimeää on vielä suuren osan vuorokaudesta, ja arkinen puurtaminen muun muassa töiden parissa väsyttää. Tämän tekstin myötä toivotan jokaiselle mukavaa, sekä sisäisesti että ulkoisesti valoisaa kevättä.

<3:lla Anna

Matkalla työpöytäihmisyyteen

En ole koskaan ollut työpöytäihmisiä. Tämä johtuu siitä, että kaikki omistamani työpöydät ovat poikkeuksetta toimineet kissojen makuualustana, tavaroiden dumppauspisteenä, lautasten kerääjänä tai muuten vain tavararöykkiönä. En ole koskaan omistanut kaunista, funktionaalista työtasoa, jonka ääressä voisin laittaa planneriani – piirrän useimmiten epäergonomisessa asennossa sohvalla, näin tuunasin aiemmin myös kalenterini sivuja. Jossain vaiheessa kuitenkin päätin roudata (keskellä yötä) omistamani ikivanhan työtason yksiöni sisälle, jotta saisin tavaroilleni lisää tilaa.

Taiteilijakäyttöön tarkoitetun, lasisen ”valopöytäosuuden” omaavan IKEA-roinan hyllymäinen lisäosa pysyi kuitenkin vielä vuoden parvekkeella ilman, että jaksoin sitä kiinnittää itse tasoon. Vähän aikaa saitten kuitenkin sain hirveän hingun laittaa tavarani oikeasti järjestykseen niin, että minulla olisi kerrankin elämässäni ”se oma nurkka”, jonka ääressä lisätä tarroja planneriini. Vaikka asun yksin, on tällainen puhtaasti näpertelyyn tarkoitettu tila jotenkin tosi miellyttävä idea. Oma pieni kalenterinurkka.

Kaatuvat tarrapinot, putoilevat kynät ja maalitahrat saivat siirtyä uuden tieltä. Koitin rakentaa pöydästä omannäköiseni, mutta samalla käytännöllisen. Lontoon maisema on vanhan peltisen keksipurkin kansi, ja jostain nurkkiini päätyneestä keraamisesta purkista löytyy sekalaisia kyniä, joita keräsin pöydältä yhteen paikkaan.

Työtason takaosa on magneettitaulu, johon lisäsin askartelulipastostani pienen nauhan, johon ripustelin kaikkea hauskaa pöydältäni. Ryhmäläiseltä ATC-vaihdossa saatu kaunis kortti, söpö kahvikuppiaiheinen die cut, magneetteja, kalenterikoru ja muuta hauskaa. Oikean reunan Slytherin-solmio on mulla (näin muka aikuiseksi ihmiseksi) naurettavan usein käytössä – nyt silläkin on oma, näyttävä ja kiva paikka, josta saan sen aina napattua halutessani mukaan. Magneettitaululta löytyvät lasikapussimagneetit on tehty itse kynsilakoilla koristelemalla.

Äidilläni turhina pyörineet pienet Aalto-maljakot saivat uuden elämän kynä- ja klipsipurkkeina. Kalenterien päälle en ole vielä onnistunut löytämään kätköistäni välihyllyjä, jotta saisin lisätilaa vielä niiden avulla plannereiden ylle. Kunhan paikallistan puuttuvat levyt, saan nyt hieman kyseenalaisessa läjässä olevat jutut siistimmin omille paikoilleen.

Toisesta reunasta löytyy ihanat Mermaid Markerit, sakset, täysin epäkäytännöllinen mutta sitäkin hauskempi haikynä ja liuta muistikirjoja. Tällaiset pienet ja turhat elementit saavat pöydästä vielä enemmän näköiseni, enkä tahdo että pöytäni olisi millään tapaa minimalistinen, yltiösiisti tai väritön. Pallerohaikynä sopii hyvin minulle.

Haluankin upottaa pöytäni ympärille paljon yksityiskohtia ja sellaisia asioita, joiden ympärillä luovuuteni pääsee hyvin valloilleen. Pastellililoja muistilappuja, spiraalisia klemmareita, Slytherin-kynä, sekä rasia josta löytyy musteita, sinettivahoja ja muita tarpeellisia juttuja. Päälle vielä mielestäni tosi rumat aurinkolasit, jotka vaan näyttävät hauskalta purkin päällä. Vielä kun keksisin, mihin saisin sijoitettua kaikki tarrat ja washit, niin pöytä olisi oikeasti toimiva ja järjestelmällinen ratkaisu.

Vaikka tarrani ja washini ovatkin vielä muovipusseissa lattialla, on mulla ja mun pinkillä ukulelella vihdoin oma askartelunurkkaus. Tämän ääressä on hieman helpompi tehdä livejä, kalenteriaukeamia ja muuta, kuin aiemman, alati uudesta reunasta romahtavan tavararöykkiön luota. Tämä on jonkinlainen alku – tai sitten vain esimakua seuraavan tavararöykkiön muodostumista edeltäneestä tilanteesta. Ehkä mustakin kuoriutuu vielä työpöytäihminen.

– Milja