Aloin kirjoittaa päiväkirjaa 2.luokalla. Kaikki alkoi siitä, kun mamma osti minulle aivan ihanan, suht paksun päiväkirjan, jonka sivut oli hajustettu. Inhosin sivujen hajua, varsinainen krääsä, mutta jos sen ei antanut haitata, päiväkirja oli täydellinen. Luotin siihen, että tuo haju hälvenisi aikojen saatossa, mutta uskokaa tai älkää, sivut tuoksuvat edelleen! Lisäksi päiväkirjassa oli lukko, joten salaisuudet pysyivät turvassa. Ja siitä se sitten lähti. Vanhan päiväkirjan loppuessa menin aina ostamaan uuden ja sillä tiellä olen edelleen.

Vuodesta toiseen intoni päiväkirjan kirjoittamiseen säilyi. Toki joskus saattoi tulla pidempiäkin kirjoitustaukoja, mutta kaikki elämäni kohokohdat, ilot, surut, pettymykset ja saavutukset on kirjoitettu ylös. Minulla ei ole tapana lukea vanhoja päiväkirjojani. Tämä lähinnä siksi, että ainakin teinivuosien päiväkirjat ovat sellaista muistojen vuoristorataa, etten halua palata niihin, vaikka 90% ne hauskoja asioita olivatkin.

Joskus minulle oli tärkeää, että päiväkirjassa oli lukko. Se toi tunteen, että elämäni olisi turvassa. Lisäksi jaoin huoneeni veljeni kanssa, mutta luulenpa ettei häntä olisi vähempää voinut kiinnostaa päiväkirjani. Jossain vaiheessa tajusin tarvitsevani paksun päiväkirjan. Juttua tuli siihen tahtiin, että ohuemmat päiväkirjat kestivät alle vuoden. Sitten huomasin, että paksummissa päiväkirjoissa ei ollut lukkoa. Ajatus lukottomasta versiosta ahdisti, mutta yleensä kannet olivat sen verran houkuttelevia, että päätin kokeilla. Sen jälkeen minulla ei ollut ainuttakaan lukollista päiväkirjaa. Toki tuo johtuu osaksi myös siitä, että ohuissa, lukollisissa päiväkirjoissa oli kannessa yleensä jokin tylsä kuva. Lukottomat vihot aukaisivat kokonaan uuden aluevaltauksen.

Tämän hetkinen päiväkirjani on päiväkirjoistani parhain! Mieheni osti sen jostain nettikaupasta, ja sen selässä lukee My Life Story. Tämän päiväkirjan olisin tarvinnut jo alussa, sillä päiväkirja on huikeat seitsemän senttiä paksu!!! Ainoa ärsytys tässä on se, että sen sivut ovat ”ennalta määrätty”, eli sieltä löytyy otsikoita ja väliotsikoita, joiden mukaan päiväkirjaa voisi myös täyttää. Itse en antanut tuon häiritä, sen verran päiväkirjatuunausta harrastan, että joko vedän valmiit tekstit yli tai sitten liimaan siihen jonkun kivan tarran. Tämän päiväkirjan toinen huonompi puoli on se, ettei sen väliin mahdu kauheasti ylimääräistä tavaraa. Joitakin lippusia ja lappusia olen silti väliin laittanut, eikä se haittaa ollenkaan, että ne vain saavat jo valmiiksi paksun päiväkirjani pullistumaan edelleen!

Onko sinulla vanhat päiväkirjat tallessa? Aikaisemmin Inka on kertonut vanhoista kalentereistaan täällä, ja Milja täällä!

Kalenterimaniaa kaikille!

Heidi