Nuorena säästin kaikki kalenterini, KAIKKI. Niitä oli iso kassillinen jo siinä vaiheessa kun muutin ensimmäiseen omaan kotiini.
Olen aina ollut sellainen joka säästää kaiken. Sellainen pieni hamsteri. Vanhat kalenterit, päiväkirjat, vihot, kansiot ynnä muut. Kaiken millä vähänkään voi olla vielä tunnearvoa.
Sitten yhdessä muutossa kaikki vanhat kalenterini ja päiväkirjani hävisivät. Menivät vahingossa roskiin, katosivat kuormasta, en tiedä. Mukana katosi myös kassillinen vanhoja valokuvia. Sitä menetettyjen muistojen määrää!
Mukana oli relax-kalentereita parikin kappaletta, demi-kalenteri, rengaskalenteria ym. Ja niitä muistoja ja salaisuuksia. Yläasteen kalenterit vielä olisi ollut ehkä sisällöltään sellaisia mitkä olisi voinut vaikka lapsille säästää luettavaksi joskus kun ovat siinä iässä, että äiti ei ymmärrä nuoria (todisteeksi että onpas äitikin joskus sentään ollut myöskin nuori). Siitä parin seuraavan vuoden kalenterit olisi ollut visusti lukkojen takana. Omaksi iloksi, silloin kun tekee mieli muistella menneitä. Tai ehkä lähinnä nauraa niille. Mitä on Miran kanssa tullut tehtyä silloin joskus vuonna nakki ja papu. Kaikki kun tottakai piti kirjoittaa ylös. Lukiossa ollessa, ensimmäiseen omaan kotiin muutettua, ihastukset, rakastumiset, vihat, surut. Kyllä harmittaa ja paljon, ja usein.
Toisaalta kun niitä aikoja rupeaa oikeasti muistelemaan, niin tulee kyllä mieleen myös että ehkä hyväkin ettei ole todistusaineistoa nuoruuden toilailuista. Osa olisi kiva pitää muistissa, mutta osa saa kyllä hyvin mielin hävitä kadonneiden kalentereiden mukana.
Tyydyn siis jatkossakin vain ihailemaan teidän muiden vanhoja kalentereita ja niitä kaikkia ihania tarinoita niiden takana.
Vieläkö sinulla on vanhat kalenterisi tallessa? Ovatko visusti piilossa, vai uskaltaisiko niihin muutkin kurkata?
-Sanna
